Viimeiset kuukaudet ovat olleet hieman hiljaiseloa minun paetessa pakkasia etelän aurinkoon lähes kuukaudeksi ja viikot ennen lähtöä ja lähdön jälkeen ovat kuluneet kuin siivillä... Nyt viikonloppuna ajelin Oravasaareen valmennusringin koulutukseen ja kummasti siinä ajellessa tuli vahva usko siitä, että kesä on tulossa. Ja tietysti treenitkin nostivat taas hankien alle hautautuneen treenimotivaation pintaan, mikä vielä osaltaan ruokkii kesän odotusta. Nyt täytyy vaan pitää pää kylmänä ja keskittyä perusteiden vahvistamiseen tuossa noutopuolella...
Agility on ollut säännöllisin harrastuksemme läpi syksyn ja talven. Ensin alkeiskurssin ja sittemmin alkeisjatkokurssin muodossa. Ikävä kyllä matkusteluni vuoksi lähes kolmasosa kerroista on jäänyt välistä. Tätä ei kuitenkaan huomannut tänään kurssin leikkimielisessä loppukokeessa, jossa Papu pomppi toiselle sijalle virheettömällä radalla! Radalta toki puuttuivat kontaktiesteet ja kepit mutta se ei vähentänyt jännitystä! Suurin jännityshän oli siis se, miten mä selviän... Papu kun on siitä mukavan suora, että se tekee juuri niin kuin sitä pyytää tekemään. Siis niissä asioissa, mitkä se osaa. Minä olenkin se, joka treeneissämme saa aina kasan korjattavaa. Viimeksi valittelin pavun rauhallista tahtia ja sain kuulla sen johtuvan vain siitä, että Papu seuraa ohjaamistani niin tarkasti, ettei mene nopeampaa kuin mitä minä ohjaan. Lopputreenistä minulla oli hiki... :P
