Novascotiannoutaja, uros
Syntynyt 28.5.2003
Ossi Koiranetissä
Terveys:
OD: 0/0
HD: B/D
Nivelrikko oikeassa lonkassa (uusintakuvattu syksyllä 2007).
Silmät: 2/05 peilattu terveiksi, 1/10 uusintapeilaus: distichiasis, 6/2013 uusintapeilaus: distichiasis ja vanhenemiseen liittyvä linssin kovettuminen.
PRA-A (vanhempien perusteella)
Muuta:
Perusterve, ei allergioita. Nielurisat leikattu toistuvien nielutulehdusten jälkeen alle vuoden ikäisenä. Rasvapatti poistettu leikkauksella vasemman lavan edestä 7/2010. Haljennut ja tulehtunut poskihammas poistettu oikealta yläleuasta 10/2012. Yksi paikalleen jäänyt maitohammas, joka poistettu haljenneen hampaanpoiston yhteydessä 10/2012. 6/2014 ärhäkkä anaalirauhastulehdus, joka onneksi rauhoittui antibiooteilla. Lisäksi Ossi siirtyi pysyvään kipulääkitykseen nivelrikon pohjalta talven 2013-2014 aikana.
Valikoituja saavutuksia:
Nou: Nou 1 (ikä 1v 16pvää)
Nome: Avo 1
Mejä: 2x Avo 1
Näy: Rop, RopVet, Sert, 5x varaSert
Toko: TK1, TK2, Voi 3
PK: PAKK1 (BH)
Lte: +155 pistettä, laukauskokematon
Lisäksi Ossi on osallistunut epäviralliseen MH-kuvaukseen hyväksytysti.
Ajatuksia Ossista:
Ossi on se Ensimmäinen. Ensimmäinen koira, ensimmäinen noutaja, ensimmäinen tolleri. Ja ensimmäisenä ikimuistoinen. Ossi syntyi isoon pentueeseen ylioppilaskesänäni ja sain sen ylioppilaslahjaksi vuoden suunnittelun jälkeen. Ennen Ossin tuloa taloon, ehdin seurata SNJ:n keskustelupalstaa, lukea Jyry Tuomisen Noutajan pennusta metsästyskoiraksi ja Tuire Kaimion Pennun kasvatus. Tapasin koirapuiston aidan takaa Tuulin ( Juno-Juhekin Aro-Tuuli ), ensimmäisen tapaamani tollerin, jonka hoitajana harjoittelin 6kk tollerin temppuja ennen Ossin tulemista. Tuuli oli äärettömän energinen mutta myös varsin vahva ja dominoiva narttu.
Mutta Ossi olikin ihan erilainen. Sellainen iloinen, itsenäinen ja äärettömän kiltti pentu. Ja kuinka nopeasti se oppi! Ja opetti minua... Ossi nimittäin tarvitsi aina jonkun syyn tehdä töitä. Mielellään mitä tahansa syötävää (paitsi basilikaa tai sitrushedelmiä) tai leikkimistä. Onneksi sain hyviä neuvoja ja ympärilleni mukavan treeniporukan, joiden kanssa harrastaminen ja koirankouluttaminen koukutti pahasti!
Taipparit olivat kasvattajan toive ja sinne mentiin viikko ensimmäisen tolleri-leirimme jälkeen. Niin ja siellä tollerileirillä Ossi teki elämänsä ensimmäisen hakuruudun variksilla. Uiminen oli sentään kokeiltu jo kaksi viikkoa ennen taippareita! Huolimatta tästä Ossi taipui. Rimaa hipoen ja kaikkensa antaen (kannoin väsyneen pienen koiran autoon tulosten jaon jälkeen...), mutta taipui! Ja siitä se tarina alkoi.
Isona haasteena meillä oli Ossin paukkuarkuus. 6kk ikäinen pentu pelästyi aivan päälle ammuttua ilotulitusrakettia ja vuosi vuodelta pauke on aiheuttanut voimakkaamman reaktion. Kun Ossi saa paettua pelkoaan työntekoon, on kaikki hyvin, mutta passityö ei ole meidän juttu.
Lonkkakuvien jälkeen itkettiin yhdessä kasvattajan kanssa. Kun oikean lonkan nivelrikko antoi ensimmäiset oireensa juuri 3-vuotta täyttäneellä noutajalla ja käteen annettiin menolippu Nome:n voittaja-luokkaan, totesin omistavani suloisen eläkeläisen. Mutta melkein kaikkea tuli kokeiltua! Nome:a, Mejää, Tokoa, näyttelyitä, agilityä (yhden alkeiskurssin verran: koira tykkäsi, lonkka ei), PK-jälkeä, PK-hakua. Kilpailuihin asti ylsimme neljässä ensimmäisessä, muut olivat lähinnä omaksi iloksi.
Vähitellen Ossin nivelrikko on edennyt ja 2007 se oli kuvissa jo erittäin vaikea. Ensimmäinen todella vaikea syksy oli 2009 ja sen jälkeen minulla on AINA valmiina kipulääkkeet, joita onneksi on vasta tarvittu kuureina. Keväällä 2011 totesimme Ossin hierojan Jennyn kanssa, että oikean takajalan lihakset alkoivat surkastua. Vähitellen olen alkanut rajoittaa vapaana tehtäviä metsälenkkejä ja pyrkinyt aktivoimaan vanhenevaa koiraani muilla tavoilla. Lukuunottamatta nivelrikkoa, Ossi on ollut erittäin terve ja hyväluonteinen ihmisen paras ystävä. Suhtautuminen vieraisiin koiriin on tosin muuttunut nivelrikon ja kipujen myötä varautuneemmaksi ja pyrinkin välttämään moisia stressitekijöitä Ossin kohdalla. Mutta onneksi rakas Ensimmäinen on edelleen varsin pirteä ja silppuaa pahvilaatikoita melkein suuremmalla innolla kuin se nuorempi!
Lisäksi Ossi on osallistunut epäviralliseen MH-kuvaukseen hyväksytysti.
Ajatuksia Ossista:
Ossi on se Ensimmäinen. Ensimmäinen koira, ensimmäinen noutaja, ensimmäinen tolleri. Ja ensimmäisenä ikimuistoinen. Ossi syntyi isoon pentueeseen ylioppilaskesänäni ja sain sen ylioppilaslahjaksi vuoden suunnittelun jälkeen. Ennen Ossin tuloa taloon, ehdin seurata SNJ:n keskustelupalstaa, lukea Jyry Tuomisen Noutajan pennusta metsästyskoiraksi ja Tuire Kaimion Pennun kasvatus. Tapasin koirapuiston aidan takaa Tuulin ( Juno-Juhekin Aro-Tuuli ), ensimmäisen tapaamani tollerin, jonka hoitajana harjoittelin 6kk tollerin temppuja ennen Ossin tulemista. Tuuli oli äärettömän energinen mutta myös varsin vahva ja dominoiva narttu.
Mutta Ossi olikin ihan erilainen. Sellainen iloinen, itsenäinen ja äärettömän kiltti pentu. Ja kuinka nopeasti se oppi! Ja opetti minua... Ossi nimittäin tarvitsi aina jonkun syyn tehdä töitä. Mielellään mitä tahansa syötävää (paitsi basilikaa tai sitrushedelmiä) tai leikkimistä. Onneksi sain hyviä neuvoja ja ympärilleni mukavan treeniporukan, joiden kanssa harrastaminen ja koirankouluttaminen koukutti pahasti!
Taipparit olivat kasvattajan toive ja sinne mentiin viikko ensimmäisen tolleri-leirimme jälkeen. Niin ja siellä tollerileirillä Ossi teki elämänsä ensimmäisen hakuruudun variksilla. Uiminen oli sentään kokeiltu jo kaksi viikkoa ennen taippareita! Huolimatta tästä Ossi taipui. Rimaa hipoen ja kaikkensa antaen (kannoin väsyneen pienen koiran autoon tulosten jaon jälkeen...), mutta taipui! Ja siitä se tarina alkoi.
Isona haasteena meillä oli Ossin paukkuarkuus. 6kk ikäinen pentu pelästyi aivan päälle ammuttua ilotulitusrakettia ja vuosi vuodelta pauke on aiheuttanut voimakkaamman reaktion. Kun Ossi saa paettua pelkoaan työntekoon, on kaikki hyvin, mutta passityö ei ole meidän juttu.
Lonkkakuvien jälkeen itkettiin yhdessä kasvattajan kanssa. Kun oikean lonkan nivelrikko antoi ensimmäiset oireensa juuri 3-vuotta täyttäneellä noutajalla ja käteen annettiin menolippu Nome:n voittaja-luokkaan, totesin omistavani suloisen eläkeläisen. Mutta melkein kaikkea tuli kokeiltua! Nome:a, Mejää, Tokoa, näyttelyitä, agilityä (yhden alkeiskurssin verran: koira tykkäsi, lonkka ei), PK-jälkeä, PK-hakua. Kilpailuihin asti ylsimme neljässä ensimmäisessä, muut olivat lähinnä omaksi iloksi.
Vähitellen Ossin nivelrikko on edennyt ja 2007 se oli kuvissa jo erittäin vaikea. Ensimmäinen todella vaikea syksy oli 2009 ja sen jälkeen minulla on AINA valmiina kipulääkkeet, joita onneksi on vasta tarvittu kuureina. Keväällä 2011 totesimme Ossin hierojan Jennyn kanssa, että oikean takajalan lihakset alkoivat surkastua. Vähitellen olen alkanut rajoittaa vapaana tehtäviä metsälenkkejä ja pyrkinyt aktivoimaan vanhenevaa koiraani muilla tavoilla. Lukuunottamatta nivelrikkoa, Ossi on ollut erittäin terve ja hyväluonteinen ihmisen paras ystävä. Suhtautuminen vieraisiin koiriin on tosin muuttunut nivelrikon ja kipujen myötä varautuneemmaksi ja pyrinkin välttämään moisia stressitekijöitä Ossin kohdalla. Mutta onneksi rakas Ensimmäinen on edelleen varsin pirteä ja silppuaa pahvilaatikoita melkein suuremmalla innolla kuin se nuorempi!
