Ihana, ihana yhdyssana! Tai kai se on yhdyssana?
Tarinahan tosiaan lähti viime syksynä tollerikerhon syyskokouksesta, jossa koirien perinnöllisistä luustosairauksista väitelleen ELL Anu Lappalaisen luennolta, jossa heräsi ajatus virallisten selkäkuvien ottamisesta. Tosin siellä kysyinkin, että mitä mieltä hän on 5-vuotiaan oireettoman harrastuskoiran kuvaustarpeesta ja toteamaksi jäi, että ei oireetonta noinkin 'vanhaa' välttämättä kannata kuvata, jos muuta tarvetta rauhoittamiselle ei ole. No, ei ollut kunnes tammi-helmikuun vaihteessa Papu oli hieman vaisumpi metsälenkeillä ja tuntui väsyvän treeneissä. Niin väsyin kyllä minäkin, huonon kunnon pohjalta. Ja huonoa kuntoa kelpo keponikin epäili väsymisen syyksi. Mutta kun fyssari-Mari totesin Pavun olevan täysin toispuoleisesti jumissa, oli aika varata aika eläinlääkäriin. Espoon eläinsairaalassa ortopediaan erikoistuva eläinlääkäri Lotta Silfverberg tutki Pavun tarkkaan ja päätyi kuvaamaan Pavun koko rangan, lonkat ja polvet. Selän suhteen kuvat otettiin pyynnöstäni virallisina ja lähetettiin eteenpäin Kennelliittoon. Ainoana löydöksenä eläinlääkärimme näki pienen puolieron lonkissa, joka toisaalta on jo nähty virallisissakin kuvissa eli oikea lonkka on lausuttu B-luokkaan, vasen parhaaseen A-luokkaan. Kennelliitto virallisti tulokset selän osalta tänään todetessaan, että epämuotoisuutta tai välimuotoista lanneristinikamaa ei ole ja spondyloosinkin suhteen Pavun ranka on puhdas. Lonkkien erokin on varsin vaatimaton vaikka eläinlääkärimme sen varsin hienosti näytti ja selitti. Saimme kuitenkin luvan kuntokuurille ja harrastamiselle ja enää mitään oiretta ei ole näkynytkään. Sen todistaahillittömät hepulit sekä ulkona että sisällä ja sunnuntaiset agilitykisat, joissa minä olin se raihnainen osapuoli! Eli taisi Marin kosketus auttaa ja ilmeisimmin oireiden takana olikin se lihasjumi. Ja ehkä se kepon huomauttelema huono kunto pimeän talven jäljiltä (koskee myös ohjaajaa)...
