Nyt ne ovat täällä!

Eli terveiset pentulaatikon vierestä! Tyynen ja Indyn pennut syntyivät perjantai-iltapäivänä 22.8.2014. Synnytys sujui ensikertalaiselta upeasti ja reilussa parissa tunnissa seitsemän pientä tollerinalkua oli maailmassa. Saldoksi jäi siis kolme urosta ja neljä narttua. Kaikki pennut ovat varattuja. Pennut ovat jänteviä pakkauksia täyttäen tänään viisi vuorokautta. Kaikilla on valkoisia merkkejä ja kauniin punainen väri. Tyyne hoitaa pentuja todella hyvin ja minun työni on tässä vaiheessa vielä varsin vähäistä. Tässä muutama kuva pennuista:

Maitobaari on auki!

Pieni nukahti vaa'alle.

Pentu nro 1: Narttu, jolla on katkennut piirto päässä, kaikissa tassuissa valkoista, rinnassa laaja valkoinen merkki ja valkoinen hännänpää.

Pentu nro 2: Uros, jolla on erinomainen ruokahalu! Valkoinen piirto päässä, valkoinen hännänpää, laaja valkoinen alue rintakehällä ja kaikissa tassuissa valkoiset merkit. Etutassuissa jopa hieman korkealle kiipeävät. 

Pentu nro 3: Narttu, jolla on pieni tähti päässä, pieni hännänpää, valkoista tassuissa ja hyvin pieni valkoinen alue hännänpäässä.

Pentu nro 4: Uros, jolla ei ole merkkejä päässä mutta kaikissa tassuissa valkoiset merkit, hieman valkoista rintakehällä ja aivan pieni valkoinen merkki hännänpäässä. 

Pentu nro 5: Uros, jolla on pieni valkoinen tähti ja pienet valkoiset merkit tassuissa. Hännänpäässä marginaalinen valkoinen merkki, joka saattaa kasvun myötä kadota. Rintakehässä hieman valkoista. 

Pentu nro 7: Narttu, jolla ei ole valkoisia merkkejä päässä. Tassuissa pienet valkoiset merkit, samoin rintakehässä ja hännänpäässä. 

Pentu nro 7: Narttu, jolla pieni on pieni valkoinen tähti ja valkoiset tassut ja rintakehä. 

Kasvattajanimi, pentusuunnitelmia ja muita kuulumisia

Ihan alkuun lyhyesti huolesta ja pelosta toukokuussa. Pavulla löytyi hoitopaikassa sattumalta patti toisesta kiveksestä. Eläinlääkäri suositteli kastraatiota pahanlaatuisen muutoksen pelossa ja viikon sisällä patin löytymisestä Papu kastroitiin. Jo kastraation yhteydessä kävi ilmi, että itse kivekset näyttivät normaaleilta mutta toinen lisäkiveksistä oli muodoltaan ja koostumukseltaan poikkeava. Patologi lausui ongelmaksi lisäkiveksen granulomatoottisen tulehduksen. Itse kivekset olivat normaalit. Terveydellistä huolta ei kuitenkaan pitäisi enää olla, mikä on toki valtava helpotus.

Nyt elämme muuten jännittäviä aikoja. Saattaa nimittäin olla, että loppukesästä kotona vipeltää enemmänkin punaturkkeja. Pieniä punaturkkeja. Kävin keväällä kasvattajakurssin ja kuun alussa minulle myönnettiin kennelnimi Kuparikarin. Ensimmäiset Kuparikarin-pennutkin saattavat olla tulossa, nimittäin sain jalostuslainaan Tyynen joka astutettiin juhannuksena Pavun isällä Indillä. Kasvattajan työsarkaa olen päässyt ystävieni tekemänä seuraamaan sivusta ja vannonut, että minä en moiseen uskalla, mutta niin sitä vaan vuosikymmenen aikana ajatukset muuttuvat. Nyt pentuja odotellaan jo varovaisen innokkaina ja illat kuluvat aihetta lukien ja opiskellen.

Hylättykin voi olla hauska

Viikonloppuna juoksin taas Pavun kanssa agility-radalla. Ensimmäinen rata tai oikeastaan siinä tullut ratavirhe yllätti minut ja hämmennykseni näkyi heti Pavun työskentelyssä. Onneksi on ihanat treenikaverit, jotka osoittivat virheelle syyllisen: minut. Jäähdyttelylenkillä oli aikaa pohtia ja sulatella asiaa ja kun seuraavalla radalla tuli virhe, keskityin jatkamaan hyvällä fiiliksella ja radan päätteeksi olikin mukava tuulettaa: agility on hauskaa!

Ja tältä se näytti.

Terveselkäinen

Ihana, ihana yhdyssana! Tai kai se on yhdyssana?

Tarinahan tosiaan lähti viime syksynä tollerikerhon syyskokouksesta, jossa koirien perinnöllisistä luustosairauksista väitelleen ELL Anu Lappalaisen luennolta, jossa heräsi ajatus virallisten selkäkuvien ottamisesta. Tosin siellä kysyinkin, että mitä mieltä hän on 5-vuotiaan oireettoman harrastuskoiran kuvaustarpeesta ja toteamaksi jäi, että ei oireetonta noinkin 'vanhaa' välttämättä kannata kuvata, jos muuta tarvetta rauhoittamiselle ei ole. No, ei ollut kunnes tammi-helmikuun vaihteessa Papu oli hieman vaisumpi metsälenkeillä ja tuntui väsyvän treeneissä. Niin väsyin kyllä minäkin, huonon kunnon pohjalta. Ja huonoa kuntoa kelpo keponikin epäili väsymisen syyksi. Mutta kun fyssari-Mari totesin Pavun olevan täysin toispuoleisesti jumissa, oli aika varata aika eläinlääkäriin. Espoon eläinsairaalassa ortopediaan erikoistuva eläinlääkäri Lotta Silfverberg tutki Pavun tarkkaan ja päätyi kuvaamaan Pavun koko rangan, lonkat ja polvet. Selän suhteen kuvat otettiin pyynnöstäni virallisina ja lähetettiin eteenpäin Kennelliittoon. Ainoana löydöksenä eläinlääkärimme näki pienen puolieron lonkissa, joka toisaalta on jo nähty virallisissakin kuvissa eli oikea lonkka on lausuttu B-luokkaan, vasen parhaaseen A-luokkaan. Kennelliitto virallisti tulokset selän osalta tänään todetessaan, että epämuotoisuutta tai välimuotoista lanneristinikamaa ei ole ja spondyloosinkin suhteen Pavun ranka on puhdas. Lonkkien erokin on varsin vaatimaton vaikka eläinlääkärimme sen varsin hienosti näytti ja selitti. Saimme kuitenkin luvan kuntokuurille ja harrastamiselle ja enää mitään oiretta ei ole näkynytkään. Sen todistaahillittömät hepulit sekä ulkona että sisällä ja sunnuntaiset agilitykisat, joissa minä olin se raihnainen osapuoli! Eli taisi Marin kosketus auttaa ja ilmeisimmin oireiden takana olikin se lihasjumi. Ja ehkä se kepon huomauttelema huono kunto pimeän talven jäljiltä (koskee myös ohjaajaa)...

Kakkosluokan korkkaus

Pavun ensimmäinen LUVA kakkosluokasta.

Sieltä se tuli. Toiselta radalta. Ensimmäinen ja viimeinen eivät olleet niin mairittelevia minun ohjaamiseni osalta. Ja tuossa hävettää katsoa omaa juoksua tai tuota töpötystä, mitä yritän juoksuksi kutsua. Mutta tekemällä oppii, eikö? Että täytynee katsella, josko kalenteriin mahtuisi agilitykisoja jotta minä pääsen harjoittelemaan kisaradalla juoksemista! Koska vannon, että juoksen treeneissä vähän lujempaa...

Pirteä papparainen

Mikäli tekniikka antaa myöten, tässä todiste siitä, kuinka pirteä on kohta 11v tolleri! 

Ossi tahtoo namin

Pennut ja muita tapahtumia

Viimeisestä päivityksestä on mennyt taas hävyttömän kauan ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Yksi syksyn jännittävimmistä asioista olivat Pavun ja Mallan pennut, jotka syntyivät Nitric-kenneliin 12.12.2014. Kokonaisuudessaan kuusi pikkukettua, kaksi narttua ja neljä urosta, saivat minut ihan pehmoiseksi. Kaikki pennut ovat muuttaneet uusiin koteihin ja niitä olen jonkin verran ehtinyt nähdäkin. Reippaita otuksia!

Muuten syksy on mennyt koirien osalta hiljaiseloa elellessä. Siksi kaiketi päivittelykin on jäänyt. Papu täytti 7.11. 5-vuotta ja syntymäpäiväkin ohittui ilman sen suurempia juhlallisuuksia. Olen kokenut jokseenkin järkyttäväksi sen, että minulla on kaksi aikuista koiraa. Molemmat alkavat olla siinä helpossa iässä, jossa ne ovat jo niin hitsautuneet osaksi elämää, että ne tuntuvat olevan kuin ihmisen mieli. Lauma on kuitenkin laajentunut tässä kesän jälkeen yhdellä kaksilahkeisella ja kahdella nelijalkaisella, joka on tuonut hieman vauhtia arkeen. Ossilla hieman askel painaa, kun menoa muuten riittäisi. Nivelrikko alati lyhentää takaliikkeitä mutta muuten papparainen on pysynyt erittäin pirteänä ja heiluttaa häntää aikaisempaan malliin. Papu sensijaan viilettää agilitykentillä kerran viikossa aikaisempaan tapaan. Meitä on kovasti treenikaverien osalta kannustettu kisoihin ja sellaisia olisi loppuviikkoon suunnitteilla. Ennen kisakauden aloitusta Papu pääsi fysioterapeutin näppeihin viime viikolla. Papu olikin yllättäen varsin jumissa ja vielä toispuoleisesti, joten päädyimme myös eläinlääkärin tarkistukseen. Ranka päädyttiin kuvaamaan ja siinä yhteydessä otettiin myös viralliset selkäkuvat. Terveeltä näytti ja nyt vain odotellaan virallista lausuntoa! Mutta se taitaa vaatia ihan oman päivityksensä...