Kun viikko on taas koetellut Pavun jaksamista minun pitkillä päivilläni, tuli viikonlopusta koiramaiseen tyyliin vauhdikas. Muutama puhelu perjantaina kokosi lauantaiksi Liisan ja Eetun luo muutaman innokkaan treenajan. Toistimme edelliseltä kerralta tutun ohjausharjoituksen hieman varioiden. Alkutilanteessa kaikilla ohjaajilla oli mukanaan kaksi damia. Harjoitus alkoi niin, että jokainen ohjaaja vei koiransa nähden damin muistiin (muistipaikka 1). Tämän jälkeen toiset damit vietiin jälleen koiran nähden muistipaikkaan 2. Tämän jälkeen koirat noutivat vuorotellen damin ensimmäisestä muistipaikasta. Tämän jälkeen noudetut damit vietiin yhdessä seuraavaan paikkaan. Seuraavaksi koirat noutivat damit muistipaikasta 2. Nämä damit vietiin jälleen seuraavaan paikkaan (muistipaikka 4) ja koirat lähetettiin linjalle noutamaan muistipaikasta 3 damit jne. Lähetyspaikkaa vaihtelemalla harjoitukseen sai paljonkin haastetta mm matkasta ja häiriönä toimivana toisesta muistipaikasta. Mukana peltoa kiertämässä olivat Liisa&Eetu, Leila&Wili ja minä Pavun kanssa. Kivasti Papukin malttoi keskittyä kavereista huolimatta ja oli myös mukavan hiljainen vaikka vauhtia ei linjalta puuttunut! Tosin vaikka Papu vaikutti ulkoisesti varsin tyyneltä, niin kyllä kavereiden noudot kuumensivat pikkukettua. Siksi tämän tyylinen kuitenkin kohtuullisen hidastempoinen ja matalalla vietillä (ei heittoja tms) tapahtuva treeni tekee hyvää. Metsälenkin jälkeen autossa oli jälleen varsin rauhallista... ;) Suuri kiitos Liisalle, että saimme tulla treenaamaan! Ja kiitos myös Leilalle seurasta!
Tänään tavoitteena oli kotona siivoaminen. Pavusta lähtee karvaa enemmän kuin voisi kuvitella noin pienestä ketusta edes lähtevän ja siksi heitinkin heti aamusta petivaatteet ja peitot ulos. Koska ilma oli kauniin aurinkoinen ajattelin siinä peitteitten tuulettuessa käväistä pikaisesti metsälenkillä. Heitin koirat autoon ja kas kummaa, päädyin Ferrafoxien pentutreffeille! Kovasti yritin eksyttää pentuja omistajineen metsään, mutta pääsimme kuitenkin ajoissa parkkipaikalle... :P Metsässä samoilu tekee kuitenkin nälkäiseksi, joten Ikean kutsu oli paluumatkalla vastustamaton. Ruuan jälkeen olikin melkein pakko kiertää ja katsoa mitä ruotsalaisjätillä oli tarjota. Nyt sekä Ossi&Papu että Capsi&Ferra saavatkin leikkiä hienoilla uusilla pehmopalloilla! Meillä vain pallot ovat nyt koskemattomina lattialla, kun kaksi pientä punaista koiraa nukkuu sikeästi. Ja kun katselen noita suloisia nukkuvia koiriani siivoaminen ei nyt jaksaisi kiinnostaa lainkaan... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti