Jouluisia kuulumisia

Joulu on vierähtänyt nettipimennossa Kuusamon kirpeissä pakassissa. Papu rakastaa lunta (niin kuin kaikkea muutakin elämässä eteen tulevaa...) ja on esittänyt upeita loikkia kinoksiin sukeltaen lumeen kirsu edellä. Hurjimmat pakkaslukemat näin mittarissa perjantaina, jolloin -30 astetta sai minutkin lisäämään vielä toisen lämpökerraston. Punaturkkien heikoin kohta pakkasessa on varpaat, joita reipas vaseliinikerros onneksi suojasi sen verran, että lenkit jäällä olivat varttia pidemmät. Aattoiltana molemmat tollot vetelivät sikeitä, kun pääsimme joulupöytään asti. Päivä lumessa touhuamista oli siinä vaiheessa tehnyt tehtävänsä!

Nyt koirat ovat äidin hellässä huomassa, kun minä karkaan uudeksi vuodeksi alpeille opiskelijaporukassa. Pojat jäivät vielä vuorokaudeksi mökille, kun minä suuntasin vr:n kyydillä etelään, ehtiäkseni tänään lennolla. Tämän jälkeen matkustelu saakin riittää vähäksi aikaa. Lähteminen oli vaikeaa jo nyt, kun äiti kertoi, kuinka Papu oli kiskaissut auton perään niin voimalla, että oli päässyt karkuun ja lähtenyt juoksemaan nenä maassa auton renkaiden jälkiä seuraten. Onneksi oli totellut luoksetulokäskyä! Renkaan jäljet olivat kuitenkin olleet kiinnostavat vielä tänäänkin. Ossi on äitini huomassa kuin kotonaan, sillä asuinhan Ossin ensimmäisen vuoden vielä kotona. Nyt sekin oli kuitenkin itkenyt oikein sydäntäsärkevästi, kun lähdin... Onneksi viikko ei ole pitkä aika ja pojat pääsevät uudeksi vuodeksi mökkeilemään. Nyt vain toivon, että mökillä ei ole mitään hurjaa tulitusta vaihtuvan vuoden kunniaksi, koska Ossille ilotulitteet ovat olleet kauhistus ensimmäisen vuoden kauhukokemuksen jälkeen. Papu ei viime vuonna ollut moksiskaan, mutta se olikin silloin niin pieni...

Joulun alla olleen lopputentin vuoksi kaikki joulutervehdykset jäivät lähettämättä ja siksi toivotankin näin   tässä vaiheessa kaikille tutuille ja tuntemattomille

Oikein rauhallisia välipäiviä 

ja 

Onnea Uuden Vuoden haasteisiin!!!

(joulukuvia kunhan saan oman koneeni samaan paikkaan kanssani ja vielä oman netin toimimaan. Ja kiitos Annastiinalle netin lainasta!!! :D )

Lukemisen välttelyä

Viimeiseen tenttiin lukeminen (ja joululoman odottaminen) ovat aiheuttaneet tuskaa ja ahdistusta, jota koirat ovat uskollisesti lievittäneet jo pelkällä olemassa olollaan. Kun välillä karkaa ulos kirpeään ja valkoiseen maisemaan lumesta hepuleita vetävien tollojen kanssa, jaksaa taas vähän paremmin käännellä sivuja. Tämä päivä on sujunut kokonaan kotona lukiessa. Tai siis 'lukiessa'. Siivoamisen, lomasuunnitelmien teon, paperipinojen läpikäynnin ja tietokoneella istuskelun (s-postin ja fb:n tarkistin varmaan viiden minuutin välein ja lisäksi löysin tietokoneeltani monta tyhmää peliä, jotka saattoi hävitä monella eri tavalla) ohessa kameralle tallentui muutama kuva touhuihini väsähtäneistä punaturkeista.

Herra Papu 1v.

'Ihan just lähden tästä vetää!' (kuvasta pois leikkautuneena heiluva hännänpää...)

'Tartteeks herättää?'

Vauhtuvat asennot: Papu kyljellään, Ossi selällään. Papu selällään, Ossi kyljellään.  Molemmat selällään.

Musertavaa arkea

Nyt Papukin on jo oppinut. Se ei edes nouse ylös kun mä tulen kotiin vaikka katselee tarkkana kuin porkkana. Kun olen saanut takin pois päältä, se tulee morjestamaan. Ossi on tuttuun tapaan heti eteisen oven takana. Vaikka Ossilla on mun ollessa kotona ikävä tapa ilmoittaa välillä koska naapuri tulee tai lähtee ja koska posti tulee, se on ihan hiljaa kun mä tulen kotiin. Mutta yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, kun olen onnistunut yllättämään Ossin niin, ettei se ole ehtinyt oven taakse ottamaan minua vastaan. Ja nekin yleensä niin, että olen unohtanut lähtiessäni jotain ja siksi palannut pian lähdettyäni. Silloin Ossin voi yllättää sängystä pää tyynyllä...

Mutta nyt molemmat ovat alistuneet lyhyisiin hihnalenkkeihin, joita pyrin piristämään pienillä tokotteluilla. Pienet hetket seuraamista, pari luoksetuloa ja muutaman muun liikkeen pienimuotoinen harjoittelu on kaikki mitä pystyn nyt tarjoamaan. Pavun kanssa asennoista uutena olen aloittanut (liikkeestä) seisomisen harjoittelun. Siis ihan alkeista. Se onkin hypyn lisäksi ainut mitä ei vielä ole harjoiteltu. Paikallamakuu on varmaan alo-luokkaan riittävällä tasolla, mutta mulla suuri tavoite on BH-kokeessa ja siihen on vielä treenattavaa. Luoksetulo on vauhdikas, tosin olen ottanut sen suoraa sivulle tokoa ajatellen. Seuraamisessa on töitä, kun sitä mä en vaan kertakaikkiaan osaa opettaa ja opetustyyli vaihtuu joka kerta. Mutta minähän tässä enemmän opettelen. Jättävistä liikkeistä maahanmenossa harjoittelen nyt lähinnä nopeutta, vinoudelle täytyy tehdä jossain vaiheessa jotain, mutta veikkaisin, että seuraamisella on paljon tekemistä sen kanssa. Seisomisen harjoittelu on tosiaan vasta aloitettu ja hyppy taitaa odottaa kesää tai jotain. Ja olenkohan mä unohtanut jotain? Hmmm...

Tänään mulla meni illalla hermo kirjojen kanssa ja yllytin äidin seurakseni Pitkäkoskelle. Siellä on iso koirapuisto, joka oli ihan tyhjillään. Pojat painoivat riehuen päästellen edes osan viikon aikana kerättyjä höyryjä. Lumi teki maiseman ihanan valoisaksi verrattuna nyt viime aikoina vallinneeseen märkään pimeyteen. Ossille vain kävi pieni vahinko, kun yksi iso oja ei ollutkaan kuin pinnalta jäässä Ossin lähtiessä sitä ylittämään. Onneksi se ei pahasti kastunut, mutta sai aivan tuhottoman hepulin. Onneksi Ossilla on turkkia. (Siis edelleen, vaikka suuri osa tuntuu jäävän mattoon joka kerta, kun Ossi nousee makuulta...)

Niin ja yksi tarina täytyy vielä kertoa tältä viikolta! Äiti on ihanasti käyttänyt poikia ulkona minun pinnistellessä opintojen kanssa. Perjantaina lenkillä vastaan oli tullut suloinen tollerityttö Tapsu (?) 2,5-vuotta, jonka omistajat olivat tunnistaneet Ossin. He kertoivat, että Ossi oli hurmannut heidät joskus kun ollaan kadulla törmätty ja Ossi oli yksi syy, miksi heillekin tuli tolleri. Siitä tuli kyllä hyvä mieli! Ja Papu oli kuulemma oikein ryhtynyt kaulailemaan Tapsun kanssa. Ja ihastuminen oli kuulemma ollut oikein molemmin puoleista. Toivottavasti törmäämme vielä!

Nyt täytynee mennä nukkumaan, että jaksaa lukea taas huomenna. Papu näyttää ainakin olevan sitä mieltä, sillä päiväpeittoni sai juuri jalat ja on kummasti koiran mallinen...

Rokotuksilla

Opiskelijan arki ei nyt tässä joulun alla näytä parhaita puoliaan ja pojat ovat joutuneet opettelemaan sitä mitään tekemättömyyden vaativaa taitoa, jossa Ossi on mestari. Pavulla on vielä pitkä opintie siinä, mutta paljon sekin on oppinut rauhoittumisen jaloa taitoa arjen pakottamana.

Viikonloppuna onneksi lauantaita piristi reilun tunnin metsälenkki kahden juoksukaverin, Akun ja Rimin kanssa. Paradoksaalisesti Papu kuitenkin tuntui tuosta juoksemisesta vasta lämpeävän... Sunnuntaina ajelin Inkooseen katsomaan valmennusringin touhuja. Pojat olivat mukana, kun ajattelin poiketa samalla reissulla lenkille. Lenkki tulikin tehtyä ja Pavun kanssa tuli käveltyä enemmänkin pitkin poikin, kun treeneissä ammuttiin, mikä ei ihan ole niitä Ossin lempijuttuja. Koska en halunnut Pavun ottavan tässä mallia enostaan, otin Pavun autosta ja kiertelin ympäriinsä. Papu kyllä huomioi ampumisen, muttei osoita merkkeä pelosta ja ampuminen ei vaikuta keskittymiskykyyn tai toimintakykyyn. Ossin jälkeen haluaisin kuitenkin päästä treenaamaan ampumistakin paljon enemmän. Haluaisin muutenkin päästä treenaaman enemmän...

Ennen kotiin lähtöä Papu pääsi harjoittelemaan lyhyesti ykkösmarkkeerausta pellolla (kiitokset Kelmin emännälle!) ja leikkimään hieman Chilin ja tulisen tyttökaverinsa Roxyn kanssa, jonka vauhdissa Pavulla olikin pysymistä! Ja tämän jälkeen koirat vetivätkin onnellisesti sikeitä emännän marssiessa ylioppilaitten soihtukulkueessa...

Tänäänkin riitti ohjelmaa, kun molemmat pojat pääsivät rokotuksille. Ossi tosin sai vain kennelyskärokotteen ja kehuja hyvästä kunnostaan. Ossi ei paljoa jännittänyt eläilääkärillä, vaan tyynesti otti vastaan kaiken mitä eteen tuli. Papu sen sijaan nojasi kättäni vastaan hieman epäillen, vaikka tet-harjoittelussa ollut naapuritalon tyttö sai pikku ketun aivan onnesta soikeaksi rapsutuksillaan. Hienosti 'pienikin' (painoa 21,9kg!!! vertalun vuoksi sanottakoon, että ossi painoi tasan kilon enemmän eli 22,9kg. molemmilla siis sama painonnousu verrattuna edelliseen punnitsemiseen eli kiireisellä syksyllä voi olla yhteys tähän. Saattaapi olla dietti edessä...) kuitenkinkin piikit kesti, vaikka eläinlääkärimmekin totesin Pavun olevan vielä ihan pentu. NYCistä palattuani olen huomannut Pavun silmien rähmivän aamuisin ja aavistuksen punoitustakin olen ollut havaitsevinani, joten eläinlääkärimme kurkkasi vilkkuluomen alle ja ei epäilystäkään; tulehdushan siellä. Tulehdus oli sen verrän ärhäkän näköinen, että Papu pääsee nauttimaan kortisonitippojen laitosta pariksi viikoksi. Silmätulehduksethan ovat tyypillisiä nuorten koirien vaivoja. Ossi ei onneksi moisista ole kärsinyt, eikä tätäkään olisi huomattu, jos en olisi oireita kotona huomannut tarkkailla. Mutta onneksi ei ole suunnitelmia koerintamalla vähään aikaan muutenkaan!

Muuten Papu on elämänsä kunnossa ja varmasti sukua kengurulle (tiedoksi vain rakkaille sukulaisille... ;D ). Tänään herra suvaitsi pompata ilman vauhtia pentuportin yli! (korkeus 84cm) Ei paljon esteet pidättele tuota pientä herraa...

Niin ja laitetaas tähän perään vielä muutama kuva, jotka sain serkultani. Kuvat on otettu yhteiseltä metsälenkiltämme viime viikolla. Kiitos Anna!

Järjestyksessä vasemmalta oikealle Ossi 6v, Papu 1v ja Helmi 8v. Ja kuva miksi kuva ei ole täysin tarkka? Koska Papu antoi kameralle pusun!

Kullanmuruni, Prrrrkele ja SssssssaaTana (no ei oikeesti!)

Pavulla ja Helmillä on yhteinen aarre...

Häntä näyttää pitkältä? Se on pitkä. Ja aina liikkeessä... ;)

Siunatut otukset

Pakenin luentoja ja arkea viettämään pitkää viikonloppua New Yorkiin. Pääsin matkallani todistamaan Kiitospäivän viettoa jenkkityyliin kalkkunaa myöten. Jouluostoksiakin sain mukavasti tehtyä kiitospäivää seuranneissa valtavissa alennusmyynneissä.

Mukaan tarttui tuliaisiksi pojille hienot vaakkuvat pehmosorsat, joista tosin Pavun sorsa kesti sen viisi minuuttia kakaran rajua rakkautta... Ossikin kerrassaan riehaantui jopa hieman repimään sorsansa siipeä! Tämä on Ossilta paljon, sillä se yleensä on varsin hellä leluille. Ossin ensimmäinen pehmolelu, nalle Ikeasta, kesti noin puolitoista vuotta, jolloin vasen korva sanoi sopimuksen irti ja se oli lopun alkua se! Siihen asti Ossin saattoi usein yllättää nukkumasta nallensa kanssa (Ossin pää nallen vieressä/päällä). Nykyään Ossin voi yllättää Papu 'kainalossa'... :)

Pojat olivat äitini hellässä hoivassa ja varsinkin Ossi oli nauttinut paluusta ensimmäiseen kotiinsa. Se oli kulkenut huoneesta toiseen nukkumaan tyytyväisenä nassuttaen. Papu taas oli touhunnut ja seurannut innolla äitini touhuamista. Ja nukkunut äidin kainalossa... Niin ja taas tuli opittua jotain uutta Pavusta: sille tulee hikka porkkanoista! Äiti oli antanut pojille raa'at porkkanat pureskeltaviksi päivittäin. Molemmat tollot pitävät ah niin kovin torilta tuoduista porkkanoista, mutta Papu oli joka kerta saanut porkkanasta hikan. Taas yksi todiste siitä, että Papu on tullut oikealle emännälle: minäkin saan hikan porkkanoista! ;D

Ja sitten itse aiheeseen eli siunaamiseen. Olen aikaisemmin hieman naureskellut jouluiselle lemmikkien siunaamiselle senaatintorilla, mutta tänään päätin lennossa suunnata iltalenkkini tapatumaa seuraamaan. Ja siellähän riitti nelijalkaisia ystäviä! Ossi hieman paineistui, kun tuuli sai mikrofonin rätisemään hieman ilotulitusraketteja muistuttavasti ja Pavun kanssa kontakti oli välillä hukassa, kun kaikki muut kaverit olis ollu niin kivoja, mutta muuten meni ihan mukavasti. Lähinnähän lähdin sinne katsomaan mitä mieltä koirat moisesta tapahtumasta ovat. Täytyy joskus mennä Pavun kanssa ihan kahdestaan tollaiseen tilanteeseen, niin saa vielä paremmin treenattua tuollaista vilkasta tapahtumaa. Ja itse siunaaminen sujui samaan tyyliin kuin tilaisuus muutenkin. Hillittömän jonotuksen (hillitöntä oli lähinnä meno, ajallisesti se varmasti meni nopeampaa, kuin miltä se tuntui...) jälkeen maata haisteleva Ossi yllätettiin päälle lentävällä pyhällä vedellä. Ossi toipui yllätyksestä vauhdilla ja yritti haistella moista heiluvaa ihmettä. Pavun reaktio oli nopeampi, mutta paluu hajujen maailmaankin tapahtui sitten samantien. Nyt siunatut punaturkit vetävät sikeitä toinen pöydän ja toinen sängyn alla...