Nyt Papukin on jo oppinut. Se ei edes nouse ylös kun mä tulen kotiin vaikka katselee tarkkana kuin porkkana. Kun olen saanut takin pois päältä, se tulee morjestamaan. Ossi on tuttuun tapaan heti eteisen oven takana. Vaikka Ossilla on mun ollessa kotona ikävä tapa ilmoittaa välillä koska naapuri tulee tai lähtee ja koska posti tulee, se on ihan hiljaa kun mä tulen kotiin. Mutta yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat, kun olen onnistunut yllättämään Ossin niin, ettei se ole ehtinyt oven taakse ottamaan minua vastaan. Ja nekin yleensä niin, että olen unohtanut lähtiessäni jotain ja siksi palannut pian lähdettyäni. Silloin Ossin voi yllättää sängystä pää tyynyllä...
Mutta nyt molemmat ovat alistuneet lyhyisiin hihnalenkkeihin, joita pyrin piristämään pienillä tokotteluilla. Pienet hetket seuraamista, pari luoksetuloa ja muutaman muun liikkeen pienimuotoinen harjoittelu on kaikki mitä pystyn nyt tarjoamaan. Pavun kanssa asennoista uutena olen aloittanut (liikkeestä) seisomisen harjoittelun. Siis ihan alkeista. Se onkin hypyn lisäksi ainut mitä ei vielä ole harjoiteltu. Paikallamakuu on varmaan alo-luokkaan riittävällä tasolla, mutta mulla suuri tavoite on BH-kokeessa ja siihen on vielä treenattavaa. Luoksetulo on vauhdikas, tosin olen ottanut sen suoraa sivulle tokoa ajatellen. Seuraamisessa on töitä, kun sitä mä en vaan kertakaikkiaan osaa opettaa ja opetustyyli vaihtuu joka kerta. Mutta minähän tässä enemmän opettelen. Jättävistä liikkeistä maahanmenossa harjoittelen nyt lähinnä nopeutta, vinoudelle täytyy tehdä jossain vaiheessa jotain, mutta veikkaisin, että seuraamisella on paljon tekemistä sen kanssa. Seisomisen harjoittelu on tosiaan vasta aloitettu ja hyppy taitaa odottaa kesää tai jotain. Ja olenkohan mä unohtanut jotain? Hmmm...
Tänään mulla meni illalla hermo kirjojen kanssa ja yllytin äidin seurakseni Pitkäkoskelle. Siellä on iso koirapuisto, joka oli ihan tyhjillään. Pojat painoivat riehuen päästellen edes osan viikon aikana kerättyjä höyryjä. Lumi teki maiseman ihanan valoisaksi verrattuna nyt viime aikoina vallinneeseen märkään pimeyteen. Ossille vain kävi pieni vahinko, kun yksi iso oja ei ollutkaan kuin pinnalta jäässä Ossin lähtiessä sitä ylittämään. Onneksi se ei pahasti kastunut, mutta sai aivan tuhottoman hepulin. Onneksi Ossilla on turkkia. (Siis edelleen, vaikka suuri osa tuntuu jäävän mattoon joka kerta, kun Ossi nousee makuulta...)
Niin ja yksi tarina täytyy vielä kertoa tältä viikolta! Äiti on ihanasti käyttänyt poikia ulkona minun pinnistellessä opintojen kanssa. Perjantaina lenkillä vastaan oli tullut suloinen tollerityttö Tapsu (?) 2,5-vuotta, jonka omistajat olivat tunnistaneet Ossin. He kertoivat, että Ossi oli hurmannut heidät joskus kun ollaan kadulla törmätty ja Ossi oli yksi syy, miksi heillekin tuli tolleri. Siitä tuli kyllä hyvä mieli! Ja Papu oli kuulemma oikein ryhtynyt kaulailemaan Tapsun kanssa. Ja ihastuminen oli kuulemma ollut oikein molemmin puoleista. Toivottavasti törmäämme vielä!
Nyt täytynee mennä nukkumaan, että jaksaa lukea taas huomenna. Papu näyttää ainakin olevan sitä mieltä, sillä päiväpeittoni sai juuri jalat ja on kummasti koiran mallinen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti