Märkää!!!

Eilen pojat pääsivät pitkästä aikaan metsään. Ensin Papu pääsi hieman treenaamaan linjaa (markkeeraukset eivät oikein pysy hangella ja lumi tekee haun treenaamisesta hieman haastavaa). Tässä muutama ajatus:

1. Lähetys: syvältä. Papu lähtee pienestäkin käsimerkistä ja mä en osaa vaatia siltä mitään enempää. Se on tällä hetkellä jossain paukkunoudon ja hätäisen välimaastossa. Vaikka mä en edes tiennyt, että ohjauksesta voi saada paukkunoudon. Hmph.

2. Eteneminen linjalla: lujaa. Lujaa ja varmaa oikeestaan. Tästä mä tykkään. Pitkäkin matka menee aika varman näköisesti. Toki teen motivoituna, mutta motivaatioksi riittää esimerkiksi se, että joku muu noutaa samasta paikasta ensin. Ja vaikka välissä tekisi muuta, niin silti eteneminen on varmaa. Jes!

3. Paikantaminen: hyvin löytyy dami vähän piilostakin linjan päässä. Tosin kunnolla piilotettuja ei ole vielä haetettu, mutta lähihäku on kuitenkin vielä vasta treenausasteella.

4. Ottaminen: kivojahan ne damit on! Tosin muisiin itselle: ei vielä montaa samaan muistipaikkaan. Vaihtaminen on varmaa!

5. Palautus: ongelma. Iso ongelma. Vaati helkkaristi vahvistusta ja silti pukkiloikat ja kaartaminen on tavallinen näky. *piip*, *piip*, *piip*

6. Luovutus: hyvä. En tosin ole ihan varma haluanko palautuksen sivulle vai eteen, että avitan vartalolla jomman kumman paikan. Mutta pitäminen ja luovuttaminen on kyllä mun mielestä aika kivalla tasolla.

Mutta mulla on siis kaksi suurta ongelmaa: lähetys ja palautus. Katsotaan, mitä keksin näiden haasteden ratkaisemiseksi!

Muuten kokeilin muutaman taakselähetyksen ja nekin meni ihan mukavasti (paitsi palautus, joka vaatii joka harjoituksessa vahvistamista). Hitsit, kuinka sitä voikin niin toistaa samoja virheitä molempien koirien kohdalla? Ossin kanssa toi palautus oli yksi meidän suurimmista ongelmista ja vaati tosi pitkään vahvistamista. Ja nyt taas! Saakeli, kun oman käytöksen muuttaminen on vaikeeta! Kun palautus on mun mielestä oikein klassisia ongelmia koulutuksessa. Yhteistyössä. Mutta yhteistyö onkin se haastavin juttu...

Lenkki treenien jälkeen teki kyllä terää sekä koirille, että emännälle! Ossikin paineli hepulijuoksua polulla. Polulla siksi, että poikkeaminen polulta johti punaturkin uppoamiseen märkään lumeen. Sekin tuli kyllä nähtyä muutamaan otteeseen. Illalla kotona nukkui taas kaksi onnellista ja väsynyttä pikkukettua.

Tänään ei sitten olekaan tapahtunut kummempaa kuin että pojat saivat uudet hihnat ja kaulapannat ja Papu vielä hienon takin. Naapuri oli ostanut toiselle koiristaan kokoa liian pienen takin ja se oli Pavulle juuri passeli! Eli nyt Papu saa odotella treeneissä autossa hienossa vihreässä Hurtan fleecetakissa! Samainen naapuri oli myös ostanut molemmille koirilleen Hurtan vihreät hihnat ja kaulapannat, mutta päätynyt ostamaan uudet (punaisen ja sinisen) jotta narttu ja uros saivat eri väriset. Toinen hihnoista oli vielä sellaisellaa veto-osuudella varustettu eli kuin tehty vauhdikasliikkeiselle Pavulle!

Nyt mulla onkin sitten haasteena hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä koiratavarasta, jota tosiaan on kertynyt viimeisen seitsemän vuoden aikana... Taitaa Hesyn kirppis saada suuren osan, mutta osaa voisi varmaan kaupata jossain huutonetissä tms. Koska mä olen nyt kuitenkin todennut pitkällisen harkinnan jälkeen, että kahden koiran omistaja ei välttämättä tarvitse kymmentä noutajatalutinta, neljää ketjukaulapantaa ja viittä nahkakaulapantaa, seitsemää kangashihnaa, neljää nahkahihnaa jne. Ei, vaikka nihin on luettu mukaan ne äidin omat hihnat mun koirille...

Viikonloppu vailla Ossia

Äiti ajoi viikonloppuna maalle ja tarjoutui ottamaan Ossin mukaansa. Vaarini kyselee aina Ossin perään ja muutenkin Ossi nauttii olostaan mökillä, missä se eleli pikkupentuna ensimmäiset viikkonsa meidän kanssa. En voinut olla tarttumatta mahdollisuuteen päästä kokeilemaan viikonloppua ihan kahdestaan Pavun kanssa. Tämä nyt sinänsä ei ollut ensimmäinen laatuaan, mutta tällainen laatuaika on sen verran harvinaista herkkua, että tilaisuus oli ehdottomasti hyödynnettävä.

Pojilla tosiaan on ollut hieman tylsempää, työn varastaessa valtaosan valveillaolosta arkipäivinä, joten hieman erilainen viikonloppu oli mukava piristys. Ossi lähti lauantaina äidin mukana, jolloin minä suuntasin ensin Pavun kanssa metsälenkille. Ajelimme Catin vieraiksi ja Papu sai lenkkiseurakseen aina yhtä iloisen Rastin. Pojat painelivat metsän tuoksujen perässä ja Papu ainakin näytti ihan kuin se ei olisi ikinä päässyt metsässä niin juoksemaan. Voi niitä ihania hajuja! ;)

Lauantai-illan Papu piti seuraa isälleni, minun juhliessa kurssikaverini valmistumista. Äidille olen velkaa yhden pienen (Pentikin) pehmonallen, kun isä ei ollut sulkenut työhuoneen ovea, mutta muuten ilta oli ilmeisesti kulunut varsin rauhallisesti. Tänään nukuimme Pavun kanssa pitkään (oi ihania sunnuntaiaamuja!). Vaikka pennut ovat maailman suloisimpia, niin kyllä rauhalliset aamut pidätyskykyisen punaturkin kanssa ovat tällaiselle aamu-uniselle täyttä kultaa! Papu kainalossa löhöilin rauhassa ennen kuin kampesin itseni ylös ja ulos ja kutsuin unisen karvaturrin mukaani... ;)

Lounaan jälkeen alkoikin tämän päivän suurin seikkailu eli matka kohti Kirkkonummea. Koska isä ajeli tänään mökille, jäin ilman autoa. Niinpä matkani tmi Redadictin nome-kurssille kulki VR:n avulla. Hieman kahden jälkeen tarkistin, että taskuissa oli namit ja kaulassa roikkui pilli ja astuin ulos ovesta Papu mukanani. Ensin ratikalla rautatieasemalle ja sitten junaan! Papu on kyllä ihanan rauhallinen matkakumppani, vaikka Pasilasta mukaan hypännyt utelias villakoira sai Pavun kurottelemaan kuonoaan. Kiltisti se kuitenkin malttoi makailla paikallaan pienellä huomautuksella. Asemalta seikkailin saamieni ohjeiden mukaan kyläilemään hetkeksi Redadictin linnakkeeseen, jonka jälkeen edessä oli ämpärillinen oppia.

Junassa ehdin jo maalailla mielikuvia kaameasta kakarasta ja tottelemattomasta teinistä, mutta Papu yllätti minut positiivisesti sikailemalla vain murto-osan siitä mihin olin varautunut. Kaikenkaikkiaan olen kyllä tyytyväinen siihen, kuinka kakaran pää kesti vieraan paikan, vieraat koirakot ja näistä koostuvan häiriön. Ilmeisesti jotain pohjaa on kuitenkin rakentunut tässä vähitellen! Treenit olivat ainakin meille oikein sopivia sekä aiheeltaan, että tasoltaan. Nyt odotetaan malttamattomasti seuraavaa kertaa! :)

Nyt Ossikin on jo palannut ilmeisen mukavalta mökkireissulta ja lattialla makaa kaksi onnellisesti sikeitä vetävää punaturkkia. Suloiset perkeleeni... <3

Arjen vietävänä

Arki on pitänyt emännän kiireisenä, joten pitkille lenkeille keväthangilla ei ole ollut oikein aikaa. Pari viikkoa sitten seikkailimme hiihtolomaa viettäen Marjan ja poikien luo, jonne Papu jäi hoitoon vajaaksi viikoksi emännän lähtiessä Tahkolle laskettelemaan. Ennen kuin jätin Pavun hoitoon, pääsimme nauttimaan Päivikin ja poikien vieraanvaraisuudesta treenien merkeissä. Samalla reissulla näin suunnattoman suloisen pikku kunkun eli Simban Katin liittyessä seuraan. Treenit ja erityisesti niiden purkaminen hyvässä seurassa olivat oikein antoisat!

Hiihtolomaviikon jälkeen arki iski ja lujaa, joten pojilla tosiaan on ollut hieman tylsempää. Maanantait ja keskiviikot ovat tosin Pavulle omistettuja toko-treenien merkeissä, mutta muuten elämme hiljaiseloa ja keittiötreenikautta. Tämä tosin on tarpeenkin, kun tavoitteena on vankan pohjan luominen.

Vankan pohjan merkitystä tuli alleviivattua myös viime viikonloppuna, kun lähdin kuuntelemaan ruotsalaista oppia Valkeakoskelle. Paljon tuli mietittävää ja illalla ei tarvinnut unta odotella! Papu oli mukana reissussa, mutta Ossi nautti vapaaviikonlopusta ystäväni Kirsin (ja lagotto Ellin) luona. Kiitos avusta Kirsi!
Oli ihana nähdä taas tuttuja pitkästä aikaa ja tietoa tuli nautittua melkein ähkyyn asti. Kouluttaja oli erittäin asiantunteva ja neuvot tulevat kyllä varmasti käyttöön. SUURI KIITOS VIELÄ TÄTÄKIN KAUTTA Anna&Ville, Annina&Jani, Jenni&Henkka ja erityisesti Katja&Anssi! Ilman viimeisiä en olisi kyllä selvinnyt työväsymykseltäni paikanpäälle...