Leppoisa lauantai

Lunta on satanut reippaasti kohta viikon ajan ja kauniit kinokset antavat haastetta etelän liikenteelle. Niinpä olisinkin varmaan jäänyt lauantaina pyörimään kotikulmille, jos en olisi saanut Jennystä mukavaa seuraa metsälenkille. Ossille hanget ovat vähän turhan suuri haaste. Loikkiminen raskaassa hangessa kun ei ole ihan parasta liikuntaa nivelrikkoiselle. Niinpä Ossi jäi äidin hellään huomaan ja pääsi kiertelemään kaupungilla, kun Papu the Pomppija pääsi nauttimaan lumijuoksusta ihanien neitien, Roxyn ja Chilin kanssa.

Pavun meno hangessa on kyllä huvittavaa seurattavaa. Korkeita loikkia, jotka päätyvät pää edellä sukelluksella hankeen. Kuonolla lumen heittelyä ilmaan ja pravuurina numero "koko koira lumen alle" eli sukellus kinokseen. Oikeesti! Se on kyllä suloinen otus... 

Ja arvata saattaa, että illalla oli rauhallista! ;D

Terveyttä tiistaina

Sen piti tapahtua kevään 2010 aikana. Eikö tammikuu ole melkein kevättä? ;) 

Eli kyse on Pavun terveystutkimuksista. Malttamattomana en jaksanut odottaa ja niinpä Papu rauhoitettiin eilen elämänsä ensimmäisen kerran. Mutta ennen itse koitosta kävimme Anninan kanssa lenkillä niin, että punaturkit pääsivät purkamaan ylimääräiset energiat kirmailemalla hangessa. 

Eläinlääkärillä olimme viimeiset asiakkaat. Papu ja Ossi saivat heti sisään tultuamme laajentavat tipat silmiin ja asetuimme odottamaan. Ja odottelua riittikin, kun aikataulu oli eläilääkärillä hieman venynyt. Pojista Papu pääsi ensin näyttämään silmiään ja ne todettiinkin täysin terveiksi. Myös polvet tutkittiin ja niissäkään ei ollut moitteen sanaa. Seuraavaksi edessä oli rauhoituspiikki. Sen vaikutus tuli varsin nopeasti. Hieman Papu vaikutti pahoinvoivalta, mutta nukahti kuitenkin nopeasti. Kun Papu oli saatu kannettua rtg-pöydälle oli Ossin vuoro päästä esittelemään silmiään.

Ossi on peilattu jo silloin vajaa kaksi vuotiaana terveeksi, mutta suurin osa silmäsairauksista on eteneviä ja suositus olisikin, että koiran silmät peilattaisiin myös vanhempana. Ossilla tämä myöhemmin tuli eteen nyt sopivan tilaisuuden koitettua hieman vajaa seitsemän vuotiaana eli noin viisi vuotta  ensimmäisestä kerrasta. Ossilla silmänpohjat olivat täysin terveet. Mikroskoopilla vasemmasta silmästä löytyi nurkasta aavistus pigmenttiä, joka ell mukaan on ollut sielä aina ja joka on käytännössä merkityksetöntä. Oiken silmän alaluomesta löytyi yksi pieni ylimääräinen ripsi. Tämä oli hauska sattuma, sillä olin epäillyt, että ossilla voisi olla ylimääräinen ripsi, koska sillä on 'vähän aina' vuotanut silmät hieman. Ainut mutta oli se, että vasen silmä on se mikä on enemmän ollut taipuvainen vuotelemaan ei oikea! ;D Eli ei tullut selitystä sinäänsä harmittomalle silmien vuotelutaipumukselle ja ripsikin on ollut täysin oireeton eli jatketaan vanhaan malliin...

Siinä Ossin silmiä katsellessa oli Pavun kyynärkuvat ehditty ottaa ja ell totesi niiden näyttävän täysin terveiltä. Sitten edessä olikin pitkiä minuutteja, kun odoteltiin lonkkakuvien ottoa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen ovi röntgenhuoneeseen aukesi ja ei muuta kuin kuulemaan ell:n tuomio. Ja taas näyttivät kuvat hyviltä eli Papu sai terveen paperit! Toki virallisten lausuntojen saamista jäädään nyt odottamaan, mutta ainakaan mitään ei pitäisi olla suuresti vialla ja sehän on tärkeintä. 

Papu lähti nytkähtelemään jo kyynärkuvien oton jälkeen ja lonkkakuvien jälkeen, kun ell oli pistämässä heräämispiikkiä, heilui pikkuketun häntä jo vallan mahdottomasti. Laskua maksaessa Papu partioi jo pää pystyssä varmuuden vuoksi maahan-käskyn alla. Kannoin pienen takaluukkuun (kiitos avusta Jani!) ja kotona naapuri oli lupautunut olemaan hälytysvalmiudessa ja tuli ystävällisesti vastaan niin pääsin jättämään koirat heti kotirappuun odottamaan naapurin hoivaan, kun hain parkkipaikan. Portaat hissille Papu kiipesi jo itse päällisin puolin reippaan näköisenä, mutta kotioven auettua valkoinen hännänpää vain vilahti Pavun loikatessa sängyn jalkopäähä omalle paikalleen. Ja sitten ei muuta kuin nukkumaan ja toipumaan... :)

Lunta, ihanaa lunta!

Viime keskiviikkona ajelin Catin luo hieman treenailemaan ja lenkkeilemään. Kiersimme ensin Ossin, Pavun ja Rastin kanssa pienen lenkin, jonka jälkeen Ossi jäi autoon nuorten herrojen jatkaessa treenien pariin. Treeneillä on taas paino ollut ohjausten puolella, joten vuorossa oli hieman hakua. Syvä umpihanki tarjosi haastetta kakaroille. Veimme alueelle yhteensä 12 damia, jotka upposivat hankeen. Jätimme damit vielä niin, etteivät ne olleet aivan jälkien lähellä eli todellista haastetta nenän käytölle!

Papu oli tuttuun tapaan energiaa täynnä ja löysi ensimmäisen varsin vauhdikkaasti. Toisen hakemiseen meni hieman enemmän aikaa. Tämän jälkeen Rasti pääsi töihin. Passiviteetti onkin nyt kova sana, kun Pavulla työinto on niin valtava. Onneksi hermot tuntuvat kuitenkin pitävän ja pieni kesti Rastin työskentelyn kunnialla. Kun Pavun vuoro taas koitti, tuntui hakemiseen menevän hieman pitkään. No, ei ihme ajattelin myöntäen harjoituksen haastavuuden varsinkin, kun kyseessä on noinkin nuori koira. Kiipesin hieman ylemmäs katsomaan ja kas kumma, sieltä pomppi pikkukettu pukkiloikkia hangessa tehden dami iloisesti suupielessä! Seuraavat otinkin ylös enemmän kontrollissa eli niin, että lähetin Pavun alueelle, jossa arvelin damin olevan, jotta se pysyi näkökontrollissa niin, että sain vahvistettua palautuksen. Välissä otin myös harjoituksen alussa vastakkaiseen suuntaan viemäni muistidamin ohjauksella ylös.

Kun itse harjoitus oli ohi, olikin haasteena löytää loput damit ja yksi minulta jäikin maastoon, vaikka yritin vielä lopuksi mennä Ossin ja Pavun kanssa haravoimaan suunnilleen sitä maastoa, mihin dami mielestäni jäi. Nyt ei sitten auta kuin odottaa lumien sulamista...

Ennen kotiin lähtöä kävelin vielä palauttavan metsälenkin. Oli ihana seurata Pavun loikkimista hangessa ja Ossin nautinnollisia lumikylpyjä!

Samanlaista nautinnollista laatuaikaa lumisissa merkeissä oli edessä myös sunnuntaina, kun ajelin äidin kanssa mökille. Ensin hieman metsälenkkiä, sitten vähän meren jäällä kirmailua (naapurit harjoittelivat bumerangin heittelyä, nastaa!!! ;D ), hieman lumitöitä, väliin lounas (kanaa, nam!) ja lopuksi vielä metsälenkki ennen kotimatkaa. Illalla saatoin todeta, etten ikinä ole nähnyt Papua niin väsyneenä! Ossi jaksoi vielä seurailla komeroitten siivousta (kuinka epäkäytännölliseen aikaan voikaan saada siivousvimman?) ja kerjätä rapsutuksia Pavun nuokkuessa sängyllä. Ihan sunnuntaipäivä kertakaikkisesti!

Huomenna onkin luvassa jännittävä päivä tai ennemminkin ilta, kun edessä on käynti eläinlääkärille. Tarkoituksena on peilata Ossin silmät ja Pavulla on edessä enemmänkin...

Pientä treenailua

Viime keskiviikkona oli kalenteriin merkitty pitkästä aikaa hieman myöhäisempi aamu opiskelujen puolesta, niin tokihan se oli käytettävä hyödyksi! Metsässä olin ennen auringon nousua, joten siinä hämärässä oli hyvä tehdä yksinkertainen haku ja pikainen hakutreeni huonoa omatuntoa helpottamaan. Heittelin seitsemän damia lumihankeen, jolloin damien luo ei mennyt minkäänlaisia jälkiä ja damit upposivat hankeen niin, ettei niitä nähnyt. Eli ei onnistunut silmillä hakeminen tässä! (viimeisen damin kohdalla kyllä kirosin, kun tajusin, etten myöskään itse löydä dameja, jos koirat eivät niitä löydä...)

Annoin ensin Pavun hakea kolme, jonka jälkeen Ossi pääsi hommiin. Pavun työ oli niin vauhdikasta ja nopeaa, että vasta kun näin, kuinka Ossi oikeasti joutui tekemään töitä löytääkseen damit, tajusin, ettei treeni ollutkaan ihan niin helppo kuin mitä olin olettanut. Ossilla hakua kyllä vaikeutti se, ettei Ossi ihan pidä hangessa juoksemisesta. Tämä johtuu todennäköisesti lonkista, ja niinpä annoin Ossin hakea vain yhden, jotta pääsin palkkaamaan sen ja sitten Papu pääsi taas töihin. Ja pienen tauon jälkeen nousi dami hangesta ja sen jälkeen toinen. Kun jäljellä oli enää yksi dami, kävelin sitä aluetta kohti missä laskin viimeisen damin olevan ja otin Ossilla ylös sen kohdennetusti. Ja sitten lenkille! Kun lähdin kotoa, jäi päiväksi kotiin kaksi onnellisesti nukkuvaa punaturkkia...

Eilen yllätin itseni saamalla itseni jälleen ylös, ulos ja treenaamaan. Tällä kertaa vuorossa oli mukava ohjaustreeni jäällä Anninan ja Janin mahtavassa seurassa. Käytimme hyväksi hangessa valmiina olevia uria ja kolmen ohjauspaikan välillä sai mukavasti varioitua harjoituksia. Treeni toi esiin Pavulla tarpeen palautusten hiomiseen. Vauhti on kyllä kohdillaan, mutta palautukseen lähtö ja sen suoraviivaisuus vaativat harjoitusta. Se kyllä minusta näyttää niin johtuvan Pavun kuplivasta luonteesta ja leikkisyydestä, että en ole ihan varma miten siihen erityisesti lähtisi puuttumaan ja ajattelin katsoa mitä ikä ja palautusten vahvistaminen tekevät nyt alkuun, ennen kuin alan pohtia suurempia toimia. Myös emännällä on ongelma: lähettäminen. En vain opi, että teen töitä vauhdikkaan ja työintoisen kakaran kanssa, jonka työskentelyä voisi tukea paremmin rauhallisilla ja tarkoilla lähetyksillä... Mutta siksihän tässä treenataan! ;)

Jossain vaiheessa pitäsi varmaan myös miettiä tavoitteita ja katsella kalenteria sillä silmällä, mutta en ole saanut aikaiseksi moista vieläkään. Haaveilin uuden vuoden myötä tavoitteiden ylöskirjaamista, mutta ne nyt saavat odottaa, kun niiden keksiminen ei olekaan niin helppoa. Treenaaminen on hauskaa ja sitä toivon seuraavalle vuodelle enemmän kuin edelliselle, mutta muu elämä rytmittää kuitenkin tätä koirastelua siihen malliin, että treenaamisenkaan suhteen en uskalla mitään lupauksia tehdä. Me otetaan päivä kerrallaan. 

Kallis kakara

Täytyy tännekin kirjoittaa pieni tarina perjantailta.

Olin torstai-illan töissä, joten lähdettyäni torstaina aamulla kotoa, palasin vasta perjantai-iltapäivänä. Aamu oli varsin kaaottinen, kun en tietenkään ollut tajunnut pakata kaikkea valmiiksi edellisenä iltana ja loppiaisen kilometrit vetivät kovasti peittoa pään yli. Aamuinen kiire sai hieman kärttyiseksi ja koirat jäivät varsin hämmentyneinä, kun säntäsin kouluun. Onneksi äidillä työpäivä oli lyhyempi ja pojat pääsivät hellään hoitoon, minun painaessa töissä. Mutta ennen kuin äiti haki pojat, oli hämmennystä purettu luvattomin keinoin...

Perjantaina, kun palasin kotiin, en ensi vilkaisulla huomannut mitään kummempaa. Hetken kotona pyörittyäni katseeni nauliitui makuuhuoneen lattialla paperinpalaan ja pian huomasin niitä olevan muutaman lisää. No Papu on mestari löytämään käytettyjä nenäliinoja tms aina jostain ja  ne usein saavat kokea valkohampaisen silppurin täyden tuhovimman. Nyt palaset eivät olleet nenäliinasta. Kauhukseni huomasin numerosarjan yhdessä palasessa. Hengitystä pidättäen keräsin kokoon lattialta sen mitä oli jäljellä vaarilta saamastani joulukortista - ja sen välissä olleista kahdesta kahden sadan euron setelistä!

Paniikki puhelu vakuutusyhtiöön paljasti, ettei laajinkaan vakuutus korvaa oman koiran tekemiä tuhoja. Soitto pankkiin onneksi antoi toivoa ja juoksin (ja oikeasti juoksin koko matkan) suoraa lähimpään konttoriin. Siinä sitten tiskillä huohotin ja kumosin pöydälle ruskean kirjekuoren sisällön eli lattialta löytämäni setelisilpun. Virkailijat onneksi suhtautuivat asiaan hymyillen: Papu oli tehnyt repiessään siistiä jälkeä ja setelit olivat tunnistettavissa (numero kokonaan näkyvissä, yli puolet ehjänä ja kaikki palat tallella). Siinä seuratessani kuinka pankkivirkailija kokosi setelipalapelin ja teippasi setelit yhteen, hengitykseni alkoi tasaantua. Käteistä en enää ymmärrettävästi mukaani halunnut ja vaarin joululahja on nyt turvassa tilillä.

Kotimatkalla uskalsin jo hymyillä... Päivän opetus: pankki ottaa rikkinäistäkin rahaa vastaan. Kaikkea näiden petojen myötä oppii!

Lystikäs loppiainen

Huolimatta vapaapäivästä herätyskello soi samaan aikaan kuin arkena. Iskin sen hiljaiseksi. Onneksi sain itseni kuitenkin revittyä ylös sängystä, sillä tästä päivästä tuli oikein koiramainen ja mukava.

Suuntasin herättyäni auton keulan kohti Forssaa, josta poimin mukaani Marjan ja Roiston. Ossi jäi viettämään vapaapäivää peltojen keskelle Pavun jatkaessa kanssamme kohti Euraa. Saavuimme hieman ennen puoltapäivää Päivikin luo, missä Tuomisen Kati koulutusta AVO/VOI-koirakoille. Maukkaan lounaan jälkeen oli ALO-koirakkojen vuoro ja niiden mukana olin Pavun kanssa.

Aloitimme harjoitukset tiellä perustottelevaisuudella eli seuraamisella, luoksetulolla ja kantamisella, josta kaikki koirakot selviytyivät hienosti. Tämän jälkeen otimme vielä kaikki ylös helpon muistinoudon ennen jakautumista kahteen neljän koirakon ryhmään.

Itse olin Pavun kanssa ensimmäisten joukossa, kun teimme häiriöharjoituksen pellolla. Jokainen koirakko teki itselleen uran muistinoutoa varten. Urat olivat keskenään saman suuntaisia. Kun muistidami oli viety uran päähän, kävelimme kohti tietä, jonne Kati heitteli häiriö markkeerauksia. Jos koira pysyi rauhallisena, ohjaaja siirtyi koiran kanssa häiriötä kohti ja mikäli koira osoitti rauhattomuuden/kuormittumisen merkkejä, otettiin muistidami (vastakkaisessa suunnassa) ylös. Ja noudon jälkeen dami vietiin takaisin muistiin ja jatkettiin etenemistä häiriön suuntaan.
Ensimmäisessä noudossa Pavulla ei ollut enää selvää muistikuvaa damista ja eteneminen oli vaikkakin vauhdikasta, niin ei aivan varman näköistä. Niinpä seuraavia noutoja varten jätin damin pystyyn. Muuten Papu oli ihanan hiljainen ja rauhallinen huolimatta heitoista ja muiden koirien tekemistä noudoista, vaikka hieman epävarmuutta mielestäni noudoissa olikin. Harjoituksen lopussa seisoimme jo tiellä, mikä oli pikkuherralle hieman liikaa ja hentoinen vinkaisu pääsi yllättämään ohjaajan ja niinpä hain itse viimeisen damin.

Toisen ryhmän treenattua Papu pääsi uudestaan hommin. Tällä kertaa vuorossa oli markeeraus harjoitus, jossa häiriönä käytettiin tehtyjä uria. Kati heitti markeerauksen reunimmaiselle uralle ja lähetys paikka oli kolmannella uralla. Näin koira joutui ylittämään yhden uran noutaessaan heiton. Papu oli heiton aikana tarkkaavainen ja rauhallinen, mutta paikallistaminen tapahtui pienen sivuloikan kautta ja damin poimiminen hangesta ei ollut ihan suoraviivaista ja palautuskin vaati motivoinnin. Eli toisin sanoen kakara iski pentuvaihteen päälle. Pienen muistutuksen jälkeen pikkukettu tsemppasi keskittymisen kanssa. Toista noutoa varten siirryimme taas yhtä uraa kauemmas ja tämä sujuikin jo paljon puhtaammin. Kolmas nouto (kolmen uran yli) oli onnistunein ja siinä paikallistaminenkin onnistui ilman sivuloikkia eli siihen oli hieno päättää tämä harjoitus.

Pienen lämmittelytauon jälkeen oli jälleen vuoromme ja tällä kertaa teimme muistiharjoituksen. Ensin vein Pavun kanssa damin muistiin tielle (aika lailla samaan kohtaan kuin ensimmäinen perusnouto) ja otin sen ylös. Tämän jälkeen veimme damin samaan paikkaan. Palattuani takaisin heitin damin noin 90 asteen kulmassa vietyyn damiin nähden pihaa kohti, peruutin muutaman askelen ja annoin Pavun noutaa heitetyn damin. Ensimmäisen noudon jälkeen otin muutaman askelen eteenpäin ja lähetin Pavun muistidamia noutamaan. Pienen pyörähdyksen jälkeen Papu eteni vauhdikkaasti damille. Tässä emännällä meni kuitenkin keitot ja vellit sekaisin, enkä ollut itse edes tajunnut lähettäneeni Pavun eteenlähetyksellä muistia noutamaan. Uusimme siis tämän niin, että molemma lähetykset tapahtuivat ilman käsimerkkejä ja pelkällä noutokäskyllä. Tässä tosin helpotin tehtävää ottamalla hieman enemmän askelia kohti muistidamia varmistaen onnistumisen.

Kaiken kaikkiaan mielestäni erittäin onnistunut ja mukava päivä, josta sai taas paljon intoa treenaamiseen. Suuri kiitos Päivikille koulutuksen järjestämisestä, Katille hyvistä vinkeistä ja kaikille mukana olleille mukavasta seurasta! Tunto on jo melkein palannut varpaisiin... ;D

Vielä ennen kotimatkan aloittamista Papu pääsi juoksemaan Taran ja suloisen pikku Nian kanssa. Tosin hepulit pääsivät vasta alkuun, kun pimenevä taivas kiirehti lähtöä. Forssassa Ossi ja Papu pääsivät vielä postilaatikolle ulottuvalle lenkille lähes 30 asteen pakkasessa, kun tiputin Marjan ja Roiston kyydistä (suuri kiitos matkaseurasta!!!). Nyt voisi luulla jaloissa makaavan pari onnellista ja väsynyttä tolloa, mutta ei. Kaksi punaturkkiani vetävät hepuleita, matot ovat rullalla ja vain minä tunnun olevan väsynyt. Hmph.