Huolimatta vapaapäivästä herätyskello soi samaan aikaan kuin arkena. Iskin sen hiljaiseksi. Onneksi sain itseni kuitenkin revittyä ylös sängystä, sillä tästä päivästä tuli oikein koiramainen ja mukava.
Suuntasin herättyäni auton keulan kohti Forssaa, josta poimin mukaani Marjan ja Roiston. Ossi jäi viettämään vapaapäivää peltojen keskelle Pavun jatkaessa kanssamme kohti Euraa. Saavuimme hieman ennen puoltapäivää Päivikin luo, missä Tuomisen Kati koulutusta AVO/VOI-koirakoille. Maukkaan lounaan jälkeen oli ALO-koirakkojen vuoro ja niiden mukana olin Pavun kanssa.
Aloitimme harjoitukset tiellä perustottelevaisuudella eli seuraamisella, luoksetulolla ja kantamisella, josta kaikki koirakot selviytyivät hienosti. Tämän jälkeen otimme vielä kaikki ylös helpon muistinoudon ennen jakautumista kahteen neljän koirakon ryhmään.
Itse olin Pavun kanssa ensimmäisten joukossa, kun teimme häiriöharjoituksen pellolla. Jokainen koirakko teki itselleen uran muistinoutoa varten. Urat olivat keskenään saman suuntaisia. Kun muistidami oli viety uran päähän, kävelimme kohti tietä, jonne Kati heitteli häiriö markkeerauksia. Jos koira pysyi rauhallisena, ohjaaja siirtyi koiran kanssa häiriötä kohti ja mikäli koira osoitti rauhattomuuden/kuormittumisen merkkejä, otettiin muistidami (vastakkaisessa suunnassa) ylös. Ja noudon jälkeen dami vietiin takaisin muistiin ja jatkettiin etenemistä häiriön suuntaan.
Ensimmäisessä noudossa Pavulla ei ollut enää selvää muistikuvaa damista ja eteneminen oli vaikkakin vauhdikasta, niin ei aivan varman näköistä. Niinpä seuraavia noutoja varten jätin damin pystyyn. Muuten Papu oli ihanan hiljainen ja rauhallinen huolimatta heitoista ja muiden koirien tekemistä noudoista, vaikka hieman epävarmuutta mielestäni noudoissa olikin. Harjoituksen lopussa seisoimme jo tiellä, mikä oli pikkuherralle hieman liikaa ja hentoinen vinkaisu pääsi yllättämään ohjaajan ja niinpä hain itse viimeisen damin.
Toisen ryhmän treenattua Papu pääsi uudestaan hommin. Tällä kertaa vuorossa oli markeeraus harjoitus, jossa häiriönä käytettiin tehtyjä uria. Kati heitti markeerauksen reunimmaiselle uralle ja lähetys paikka oli kolmannella uralla. Näin koira joutui ylittämään yhden uran noutaessaan heiton. Papu oli heiton aikana tarkkaavainen ja rauhallinen, mutta paikallistaminen tapahtui pienen sivuloikan kautta ja damin poimiminen hangesta ei ollut ihan suoraviivaista ja palautuskin vaati motivoinnin. Eli toisin sanoen kakara iski pentuvaihteen päälle. Pienen muistutuksen jälkeen pikkukettu tsemppasi keskittymisen kanssa. Toista noutoa varten siirryimme taas yhtä uraa kauemmas ja tämä sujuikin jo paljon puhtaammin. Kolmas nouto (kolmen uran yli) oli onnistunein ja siinä paikallistaminenkin onnistui ilman sivuloikkia eli siihen oli hieno päättää tämä harjoitus.
Pienen lämmittelytauon jälkeen oli jälleen vuoromme ja tällä kertaa teimme muistiharjoituksen. Ensin vein Pavun kanssa damin muistiin tielle (aika lailla samaan kohtaan kuin ensimmäinen perusnouto) ja otin sen ylös. Tämän jälkeen veimme damin samaan paikkaan. Palattuani takaisin heitin damin noin 90 asteen kulmassa vietyyn damiin nähden pihaa kohti, peruutin muutaman askelen ja annoin Pavun noutaa heitetyn damin. Ensimmäisen noudon jälkeen otin muutaman askelen eteenpäin ja lähetin Pavun muistidamia noutamaan. Pienen pyörähdyksen jälkeen Papu eteni vauhdikkaasti damille. Tässä emännällä meni kuitenkin keitot ja vellit sekaisin, enkä ollut itse edes tajunnut lähettäneeni Pavun eteenlähetyksellä muistia noutamaan. Uusimme siis tämän niin, että molemma lähetykset tapahtuivat ilman käsimerkkejä ja pelkällä noutokäskyllä. Tässä tosin helpotin tehtävää ottamalla hieman enemmän askelia kohti muistidamia varmistaen onnistumisen.
Kaiken kaikkiaan mielestäni erittäin onnistunut ja mukava päivä, josta sai taas paljon intoa treenaamiseen. Suuri kiitos Päivikille koulutuksen järjestämisestä, Katille hyvistä vinkeistä ja kaikille mukana olleille mukavasta seurasta! Tunto on jo melkein palannut varpaisiin... ;D
Vielä ennen kotimatkan aloittamista Papu pääsi juoksemaan Taran ja suloisen pikku Nian kanssa. Tosin hepulit pääsivät vasta alkuun, kun pimenevä taivas kiirehti lähtöä. Forssassa Ossi ja Papu pääsivät vielä postilaatikolle ulottuvalle lenkille lähes 30 asteen pakkasessa, kun tiputin Marjan ja Roiston kyydistä (suuri kiitos matkaseurasta!!!). Nyt voisi luulla jaloissa makaavan pari onnellista ja väsynyttä tolloa, mutta ei. Kaksi punaturkkiani vetävät hepuleita, matot ovat rullalla ja vain minä tunnun olevan väsynyt. Hmph.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti