Sairaslomalla

Perjantaina töistä kotiin tullessa kotona odotti ikävä yllätys, ontuva koira. Papu kantoi kuten tavallista lelujaan minulle häntä onnesta vispaten, mutta liikkui selvästi epätasaisesti. Joten ei muuta kuin koira pihalle ja liikkeitä katsomaan. Papu varoi selvästi oikealle takajalalle astumista ravissa ja vaihtoi herkästi laukkaan, joka sekin vaikutti minusta puolittaiselta. Kävin toki jalat heti läpi tassujen pohjia myöten mutta mitään selvää aristusta en löytänyt. Kävimme puolen tunnin rauhallisella (tai niin rauhallisella, kuin mitä Pavun kanssa voi käydä) metsälenkillä, eikä vauhdissa kyllä poikkeavaa näkynyt. Askellus vain oli selvästi poikkeava.

Ei sitten euttanut muu kuin varata eläinlääkäriaika ja perua kaikki ihanat viikonlopulle suunnitellut treenit... Ajelin illalla Helsinkiin (jossa Ossi muuten on ollut hellittävänä viikon verran vanhempien luona) ja Pavulla oli illan päällä BoT-loimi. Illan pieni hihnalenkki sujui jo ontumatta.

Eläinlääkäriin suuntasin heti lauantaiaamupäivällä. Aamulla Pavun askelluksessa oli erotettavissa enää korkeintaan lievää puolieroa ja mietinkin, eläinlääkärireissun järkevyyttä... Mutta ontuminen oli sen verran selvää perjantaina, että riskejä en tuon suklaasilmän kanssa ota!

Eläinlääkärillä menimme ensin ulos katsomaan liikkeitä. Ravauttaessani Papua suoraa, epäilin jo itseänikin, kun liikkeet olivat niin puhtaan näköiset... Pienemmällä ympyrällä Papu kuitenkin varoi hieman oikeaa takajalkaansa. Eläinlääkäri kävi huolellisesti läpi nivelet ja luut, eikä tassunpohjissakaan ollut selittävää. Lihaksistoa läpikäydessä kuitenkin tärppäsi: tuomiona etureiden lievä revähdys. Edessä siis kolmen päivän kipulääkekuuri ja viikon päästä hieronta.

Papu sai kyllä kehuja hyvästä lihaksistostaan ja muuten terveestä olemuksestaan. Häntä heiluen tollo seisoskelikin eläinlääkärissä. Vain pöydälle nosto sai pikku herran silmät laajenemaan lautasen kokoisiksi. Kauniisti kuitenkin seisoi tutkittavana.

Ja mitäs tästä opittiin? Lihasten lämmittely on tärkeää! Olen miettinyt pääni puhki, missä tuo pikkukettu on lihaksensa reväyttänyt mutta totesin, että se on voinut käydä koska tahansa. Tuollaista kumipalloa, pomppivaista ja eläväistä sähikäistä, ei varmaan mikään säästä elämässä pieniltä kolhuilta. Tapaturma-altis olisi varmaan hyvä kuvaus ja kulkee varmaan osin suvussakin... Nyt on vinkupossu pop ja emäntä koittaa keksiä, miten pidetään tuollainen ikiliikkuja levossa!

Lumisia maisemia, riehakkaita koiria

Lumi on tullut ja toivon, että se pysyykin hetken. Se valaisee niin paljon iltalenkkejä ja sisälle kannetun kuran määräkin vähenee lumen myötä selvästi. Ja tollot tykkää! Pihalla on vedetty riemuhepulit, jos toisetkin.

Muuten yksi tarina eiliseltä aamulta täytyy kertoa. Heräsin nimittäin rauhalliseen sunnuntaiaamuun kuudelta Ossin huokaillessa sängyn vieressä. Käänsin ensin kylkeä mutta huokailu muuttui hiljaiseksi ininäksi, joka sai minut vääntäytymään ylös ja hyppäämään ulkovaatteisiin. Jo heti ulospäästyttyä kävi selväksi, että ainakaan mikään hengenhätä ei ollut kysessä, sillä molemmat pojat etenivät nenät maassa rauhallisesti nuuskutellen. Parinkymmenen minuutin lenkin aikana molemmat ehtivät hätänsä suorittaa mutta mitään viitteitä vatsataudista ei kyllä tullut esiin. Ei siis muuta kuin takaisin kotiin ja sukellus peiton alle. Ja taas! Ossi tuli sängyn viereen huokailemaan. Tällä kertaa tajusin kuitenkin mikä oli hätänä eli pieni tollo tahtoi sänkyyn! No eihän siinä muu auttanut, kuin tehdä hieman tilaa ja napata papparainen kainaloon. Ossi käpertyikin viereeni pienelle kerälle, huokaisi syvään ja jatkoi unia...

Niin siis kun tämä on suurin ja tärkein jaettava tarina, voin kaiketi sanoa, että meillä arki vie elämää eteenpäin. Toki muutama oikein mukava viikonloppu on kulunut koiramaisessa seurassa ja Papu on päässyt treenailemaan niin nome-toimikunnan virkistysviikonloppuna kuin muutamana muunakin ajankohtana mukavien treenikaverien seurassa. Maanantai-illat kuluvat ensi viikosta eteenpäin agilityn alkeisjatkokurssilla, jossa jatketaan esteiden kertailulla ja vähitellen lyhyitä radanpätkiäkin päästään varmaan ottamaan. Pavun kanssa on mukava käydä agilityssä, kun se kuuluu niihin harvoihin, jotka osaavat odottaa kiltisti (ja hiljaa) kehänlaidalla, mutta silti on täysillä mukana, kun on oma vuoro.

Ossin kohdalla arki tosiaan on vielä Papuakin tasaisempaa. Onnekseni voin todeta, että kiitos kaiken ennakoinnin ja todennäköisesti myös tämän maalla asumisen tarjoaman liikunnan, Ossi on selvinnyt syksystä hämmästyttävän hyvin. Cartrofen-pistossarjan Ossi sai syys-lokakuun vaihteessa ja lisäksi Ossi on onnekseen päässyt koirahierojaksi ensi kesällä valmistuvan Jenny Hafrenin projektikoiraksi. Nyt kaksi hierontakertaa on takana ja tokihan oikean lonkan liikkeet ovat rajoittuneet ja koko koirassa näkyy puoliero mutta lihaksisto on ollut tilanne huomioiden oikein hyvässä kunnossa. Toivon siis todella, että edesso on vielä useita onnellisia vuosia Ossin kanssa!

Ruskasta nauttimista

Kuulumisista onkin pienoinen tauko, kun arki maalla rullaa eteenpäin omalla tahdillaan. Suurin osa vapaa-ajasta tulee vietettyä ulkona, vaikka pimenevät illat ovat hieman ulkoilua alkaneet rajoittamaan. Maantaitten ohjelmaa ei pimeyskään haittaa, sillä maanantai-illat vietän Pavun kanssa agility-hallilla! Me siis mahduimme kurssille... :) Vaikuttaa oikein mukavalta lajilta, joka nyt tulee vähitellen tutuksi este kerrallaan.

Molemmat koirat ovat mukautuneet maalla-asumiseen oikein loistavasti elleivät peräti liian hyvin: en tiedä miten ne sopeutuvat takaisin kaupunkiin! Runsas vapaana liikkuminen ja puhdas ja pölytön ympäristö näkyvät kyllä kiiltävänä ja puhtaana turkkina ja on ollut ihana nähdä miten Ossikin juoksee Pavun kanssa oikein kunnon hepuleita. Ei näy nivelrikkoisessa onneksi pahemmin kipuoireilua! Ainakaan vielä... Ajoittaista jäykkyyttä toki esiintyy, mutta kun kyseessä on reilu seitsemän vuotias koira, josta ensimmäinen lonkat kuvannut eläinlääkäri totesi, että leikataan, kun alkaa oireilla koiran ollessa puolitoista vuotias, en pidä satunnaista jäykkyyttä niin maailmanloppuna. Varsinkaan kun tarvittaessa käytössä oleva kipulääkitys tuntuu riittävän oireitten pitämiseen hallinnassa. Toki Ossilla on apuna myös tarvittaessa käyttöön otettava BoT-loimi . Lisäksi syksyn tuoman kostean ja kylmän varalta päädyimme eläinlääkärin kanssa aloittamaan Cartrofen-pistossarjan, josta viimeisen pistän Ossille viikonloppuna. Se toivottavasti auttaa ehkäisemään nivelkipuja nyt kelien kylmetessä.

Noin, tässä siis hieman kuulumisia. Pavulla on muutama koestarttikin kyllä takana, mutta niistä taidan kirjoitella ihan erikseen...

Pääsykokeessa

Luulin, että pääsykokeet olisi mun osalta jo takana, mutta väärin luulin! Tänään kävin Pavun kanssa pyrkimässä agility-kurssille. Oli kyllä jännää! Mutta on toi otus kyllä aika ihana... Otti rennosti odotteluajat niin, että keräsi (taas) ihmettelyjä siitä, kuinka se on niin rauhallinen! Ja painoi tottakai sata lasissa heti, kun sai siihen luvan... :) Ihana otus! Toivottavasti päästään kurssille! Voisi tehdä hyvää omistajankin kunnolle... :D

Muuten me ollaan nomenkin saralla kunnostauduttu osallistumalla Salon seudun noutajien nome-kurssille, jossa on kyllä ollut hauskaa! Ihana päästä oikeesti kurssille osallistumaan ja oppimaan! Paljon on tosin vielä harjoiteltavaa... Mutta niinhän sen pitääkin olla! :)

Lahjattomat treenaa...

...me käydään kokeissa! :P

Eli siis Papun kanssa on tullut osallistuttua muutamaan koiramaiseen aktiviteettiin kaikissa muissa lajeissa, paitsi siinä mitä me oikeesti joskus treenataankin! Nomea me vaan sitten treenataankin ja siinä ei sitten kokeisiin uskalla, ei sitten millään...! ;)

Mutta siis toko-ura tuli korkattua yllytyshulluna Loviisassa. Treenaamattomuus aiheutti omistajassa viimeisen viikon paniikin, kun tajusin, etten ole opettanut Papulle liikkeestä seisomista. No sitä harjoiteltiin sitten koepaikalla niin, että meidän ainut varma liike eli liikkeestä maahan meno meni sitten nollille, kun äijä pystähtyi komeasti seisomaan. Just... Hyppykin nollaantui. Tässäkin lienee treenamisen puute syynä, vaikka oon mä sitä treenannu Papun kanssa ainakin kahdesti Marjan luona Forssassa! :D Se meni kylläkin ihan nappiin toisella yrityksellä, kun liikkeenohjaaja ilmoitti, että 'hei, nyt otat ton uudestaan!'. Mutta on toi kyllä hauska otus, kun se on niin liekeissä työnteosta, että sen kanssa kehtaa mennä kokeisiinkin vaan koska se on niin työskentelyhaluinen. Sitten tosin täytyy kärsiä nää harjoituksen puutteesta johtuvat nollatkin... Mutta nyt mä vallan innostuin ja yritän varmaan päästä johonkin toko-ryhmäänkin ihan Papun kanssa. Itse tulos oli siis ALO2 ja 145 pistettä.

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 7 1/2 (tuomarin kommentti: se näytti ihan siltä, että 'hei, me tehtiin tää jo!' :D )
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 9 1/2
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 (just joo...!)
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8 1/2

Eli yhteenvetona, kaivataan koevarmuutta! Melkein kyllä harmittaa, että pisteet oli noinkin hyvät, kun sitten jos laskee, että se meidän pravuuriliike eli maahanmeno olis ollu sellainen kuin se normaalisti on niin sieltä olis ehkä tullu... Mutta mehän ei jossitella!

Tämä koe oli siis torstaina ja viikonloppu kului helteisessä mejä-metsässä. Vaikka kuinka vannoin, että Papu saa kasvaa ennen seuraavaa starttia, niin enhän minä osannut sanoa ei, kun Auran nuuskut viikko ennen koetta olivat vielä vailla yhtä AVO-koiraa haasteotteluun. Tästä ei tosin jäänyt oikeen muuta mieleen, kuin kamala helle. Auton mittari näytti 32 astetta, kun tulin Pavun kanssa metsästä, 34 astetta keskuspaikalla. Auringosta mittasivat jopa 45 astetta! Lienee turha sanoa, että koe oli koirille ilman vuoksi erittäin haasteellinen. Kun kuulin kokeneidenkin koirakoiden voittajaluokassa suunnanneen veden perässä, niin arvasin jälkiuskollisuutta kaipaavan junnunkin todennäköisesti etsivän jossain vaiheessa vettä. Ja niinhän siinä kävikin! Tosin Papu lähti kyllä kehoituksesta hyvin suuntaamaan ojasta takaisin jäljelle. Siinä vaiheessa onni käänsi kuitenkin takkinsa ja ampiaisen pistettyä Papua silmäkulmaan, oli turha enää edes puhua jäljestyksestä...

" Papu ohjataan jäljelle. 1. osuus mukavaa jäljestystä osin maa- ja osin ilmavainua hyväksikäyttäen. 1. kulma tullaan 2. osuuden puolelta, makuu merkataan hyvin. 1. kulman jälkeen koira vilvoittelee vesiojassa ja sen jälkeen ampiainen pistää. Tämän jälkeen jatko ei selviä, 1. hukka. Uuden alun jälkeen jäljen sivulla tapahtuvaa etenemistä. 2. kulma tarkkaan mutta makuuta ei merkitä (ohj. huom. Tässä vaiheessa totesin tuomarillekin, että tämä ei ole Papun tavallista tyyli, koska se on ollut varsin tarkka makauksilla tähän asti...) 3. osuudella koiran keskittyminen on kadonnut, 3. hukka ja koe keskeytyy. Harjoitellen kaadolle, joka kiinnosti. Papun seikkailut metsässä eivät tänään tuoneet tulosta."

Eli AVO 0 ja treenitauko. En kyllä yhtään ihmettele Papun keskittymiskyvyn katoamista, koska autolla silmäluomi alkoi turvota aivan silmissä ja oli lähes ummessa vajaan tunnin sisällä. Ja selvästi häiritsi Papua alkuun... Eläinlääkäri suositteli seurantalinjaa, koska silmä oli kuitenkin ihan terveen näköinen ja lähinnä turvonnut silmäluomi teki koirasta hurjan näköisen. Mutta seurannassa turvotus lähti vähitellen laskemaan ja oli illalla jo lähes laskenut!

Tänään vuorossa oli sitten taas kauneuskilpailut Raisiossa, jossa Slovenialainen Stefan Sinko sinkosi tollereita ympäri kehää ja vauhdilla ulos. Yli 40:nen koiran kehä pyöritettiin tunnissa läpi! Ninni suostui ihanasti viemään Papun kehään (allekirjoittanut panikoi kehässä. Oikeesti.). Muutaman pukkiloikan Papu  vetäisi juoksun alkuun mutta hienosti Ninni sai Papun liikkumaan. Tollaisen metsäläisen! Itse hämmästyin Papun alkuun pakittaessa tuomaria, tämän tutkiessa hampaita. Nimittäin itse olen tottunut pitämään tuota niin avoimena otuksena että... Mutta ehkä tuomarin nopea toiminta hämmensi koiraani yhtä paljon kuin minua! Arvostelu sanoo seuraavaa:

' Head expression could be better. Very nice boby prop. Good upperline. Corr. hindquorters. Good tailset. Moved well'

eli vapaasti suomennettuna:

'Ilme voisi olla parempi. Erittäin hyvät mittasuhteet. Hyvä ylälinja. Hyvät (oikeat) takakulmaukset. Hyvä hännän kiinnittymiskohta. Liikkui hyvin.'

Tuloksena siis ERI ja käyttöluokan voitto Papun ollessa ainut käyttöluokan uros. Mutta taidan kyllä ensi kerralla valita näyttelyn enemmän tuomarin kuin sijainnin mukaan, sillä suoraan sanottuna tuota ERIä en nyt osaa suuremmalti arvostaa... Ennemmin EH hyvältä ja osaavalta tuomarilta, kuin ERI tuomarilta, joka tuntuu vain tahtovan nopeasti pois helteestä!

Päivän pelastikin hyvä seura kehän laidalla ja mukavat treenit pikku tyttöjen ja kokeneemman rouvan kanssa. Koirat pääsivät tekemän töitä kunnon haastavassa kaislikossa, kun Annina ja Nina poikkesivat kotimatkallaan treenaamaan. Papu syttyi kaislikosta oikein kunnolla ja oli selvästi aivan liekeissä haussa! Viisi damia nousi ruudusta vauhdilla, vaikka äänistä päätellen heräsi kyllä hieman epäilys, että palautus ei tainnut kyllä tulla suorinta reittiä... Mutta tuo on kyllä sitten ensimmäinen näkemäni koira, joka vetäisi hepuleita kaislikkoryteikössä! Koska kyseessä on Papu, mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta. Varmaksi en asiaa voi kuitenkaan sanoa, koska koiraa ei käytännössä nähnyt ennen kuin se tupsahti ulos tiheästä kaislikosta. Että nyt keskityn siis iloitsemaan siitä, että viisi damia tuli vauhdilla käteen vaikealta alueelta.

Kaksoismarkkeeraus, jossa molemmat heitot katosivat kaislikon taakse, jouduin ensin heitetylle, jonka Papu haki toisena, lähettämään kahdesti mutta muuten kivaa työtä pikku herralta. On se vaan niin mainio otus harrastamiseen! :)

Treenivieraita Inkoosta

Tänään oli oikein mukavaa seuraa kanssamme treenaamassa, kun Marja-Liisa ajeli seuraksemme suloisen Rasan kanssa. Teimme oikein mukavan treenin pellolla, joka yhdisteli lähihakua, linjaa ja markkeerauksia mukavin pikku jipoin. Ja hauskinta oli toki joka välin täyttävä mukava jutustelu!

Treenit avattuna:

-ensin täytimme koiren kanssa lähihakualueeksi aikalailla keskellä peltoa olevan saarekkeen minidameilla, jonka jälkeen veimme pellon reunalle yhden katajan juurelle ohjausdamit.

-ensimmäinen lähetyspaikka sijaitsi niin, että saimme suoran kulman lähihakulinjan ja linjalähetyksen välille. Tästä sitten vähitellen peruutimme taaksepäin niin, että kulma lähihaun ja linjan välillä pieneni. Lähetimme koiria vuorotellen lähihakuun ja linjalle vuorotellen myös koiria.

-kun molemmat paikat olivat tyhjiä, täytimme ohjauspaikan koirien kanssa ja lähdimme pienelle lenkille ja uittamaan koirat (pellolla nyt kuitenkin oli aika lämmin...)

-takaisin tultuamme asetuimme eri puolille lähihakuna toiminutta saareketta. Heitimme sitten toistemme koirille markkeerauksia, jotka koira siis joutui hakemaan ylittäen hajustetun saarekkeen. Taitavia olivat koirat! Ja aina markkeerausten välissä linja tuttuun paikkaan toi haastetta treeniin.

Kaiken kaikkiaan siis oikein mukava treeni ja olen kyllä tyytyväinen pikku äijään!

Kiitos Marja-Liisa treeniseurasta! :)

Nenä pelaa...

...Mutta harjoitusta tarvitaa. Papu oli sunnuntaina elämänsä ensimmäisellä täyspitkällä verijäljellä, joka oli Pavun elämän kolmas jälki. Seuraavaa kertaa ei nyt sitten vähän aikaan tulekaan ja mä lupaan, että me treenataan ennen seuraavaa starttia! Ainakin kerran... ;P

Koearvostelu:

Koira nuuhkii lähtömakauksen ja ohjatusti jälkityöhön, joka etenee hyvää vauhtia, pääasiassa maavainulla, ja kun nenä nousee, jälkikin unohtuu. 1. osuudella 2 isompaa tarkastuslenkkiä ja muutama pienempi. 1. makaus merkataan pysähtyen ja kulma tarkasti. 2. osuudella useita tarkasteluja jälkiuran sivuun. 2. makaus pysähtyen ja kulma hyvin. 3. osuudella jälleen useita tarkasteluja jäljen sivulla ja aivan osuuden lopussa ajaudutaan niin kauas, että tulee hukka (omistajan huomio: mä näin sen sorkan, ennen kuin Papu lähti toiseen suuntaan...). Osoitetaan jälki ja kaato löytyy ja se kiinnosti. Jälkiuskolliuutta lisää ja kuono maahan, niin hyvää tulee.

Tuloksena 32p. ja AVO2. Lähellä oli ykkönen mutta ei me oltais sellaista kyllä ansaittu...

Mutta tästä on hyvä jatkaa! :)

KIITOS VIVI! Koska tämä koe oli tärkeämpi minulle, kuin koiralle...

Laiskuutta ja löhöämistä

Helle on vetänyt voimat sekä koirista, että omistajasta. Toisin sanoen töiden jälkeen ei ole hirveesti tullut tehtyä. Päivät ovat valuneet eteenpäin ja yrityksenä on vain selvitä helteisistä päivistä yksi kerrallaan. Karvaturrit viettivät alkuun lähes kaikki päivät pihalla pistäytyen aina halutessaan uimaan. Näin jatkettiin aina sunnuntaihin asti, jolloin Papu muuttui iltapäivällä/alku illasta huonovointisen ja voipuneen näköiseksi, oksensikin kertaalleen. Luulin alkuun, että helle on painanut pikku koiran voimattomaksi mutta kun äiti testasi meriveden saaden saaliiksi vesilasiin hippusia eli levää, pelästyin oikein todella. Serkkuni koiralla todettiin vuosia sitten maksavika, jonka aiheuttajaksi epäiltiin sinilevää ja Papu on vähintään serkkuni koiran veroinen uimari. Papu saattaa itsekseen painella veteen uimaan ja juuri sunnuntaina Pavun pravuuri oli uiskennella ympäri laituria samalla juoden... :(

Noh, Pavun oireet olivat kuin suoraa oppikirjasta sinilevämyrkytykseen sopien (väsymys, voimattomuus, pahoinvointi). Tässä linkki, josta löytyy lisää tietoa. Lihasvapinaa tai muuta neurologista oireistoa ei onneksi Pavulla ollut. Sain nopeasti useita erinomaisia vinkkejä ensiapuun ja pesinkin Pavun turkin heti tajuttuani asian laidan. Ja sitten alkoi juottaminen eli kaadoin oikeasti piimää suoraa Pavun kurkusta alas. Pieninä annoksina tottakai! Suloinen pikkukettu on onneksi ihanan helppo käsiteltävä ja oli kauniisti paikallaan ja nieli piimän, jota minä kaadoin koirarukan kurkusta alas. Päivystävältä eläinlääkäriasemalta sain ohjeet seurata tilannetta ja varmistaa että virtsaa tulee normaalisti. Sitä onneksi tuli ja parin tunnin lepäämisen jälkeen Papu alkoi itsekin juoda valtavasti. Siitä ei sitten mennytkään kuin hetki niin peto oli jo kometamassa kotonamme ollutta jalkapallon kisakatsomoa hirrrrmuisten iltahepulien muodossa... :)

Siitä nyt ei tietenkään ole täyttä varmuutta oliko kyseessä todella sinilevämyrkytys vai kärsikö Papu helteen aiheuttamasta lämpöväsymyksestä. Oirekuva kun voi molemmissa olla kovin samanlainen. Riskiä en kuitenkaan uskatanut ottaa eli pojat pysyivät poissa vedestä seuraavat päivät. Nyt uimassa käydään enää hieman virtaisammissa kohdissa kuin tuossa meidän lahdella, kunnes vesi vaihtuu hieman paremmin. Kovimmat hellepäivät ja ainakin kuumimmat osat päivästä pojat ovat pääasiassa sisällä talossa, jossa ilmapumput pitävät alakerran lämpötilan 22 asteessa. Lienee turha sanoa, että selvästi lämpimämmässä yläkerrassa koiria ei lähes näy. Mitä nyt Papu tulee välillä kurkistamaan makuuhuoneen ovesta, että ole varmasti tallessa ja palaa sitten takaisin viileään alakertaan.

Treenaamisesta on siis pidetty täysin taukoa kulunut viikko ja viikonloppu tuskin tuo muutosta tilanteeseen. Me huilitaan nyt! Treenimaastoissa olen lähinnä käynyt lenkillä ja uittamassa koirat treenimaastojen luona, jossa vesi on pysynyt kirkkaana, kiitos hyvän virtauksen. Hermorakenne tuntuu molemmilla kestävän hyvin vallitsevan treenitauon, sillä nytkin jaloissani makaa kaksi suunnattoman suloista punasävyistä karvakasaa... ;) Vähän vaan pelottaa, sillä olen hetkellisessä mielenhäiriössä saattanut laittaa postiin muutaman noloja hetkiä lupaavan kirjekuoren!

Huh hellettä...

...ja silti treenataan!

Meillä on Maijan kanssa oikein kunnon kahden naisen treeniporukka! Mikä on mahtavaa, kun kyllä mä ehkä kuitenkin tahtoisin Papusen kanssa startata vielä tällä kaudella nome-kokeessa... Ja mikä tässä sai muisesta haaveilemaan? Mölleri! :)

Sieltä tuli Pavulle saaliiksi pyöreä nolla, mutta emäntä sai mukaansa paljon enemmän (eli SUURI KIITOS PÄIVIKKI kokeen järjestämisestä!!!). Starttasin Pavun kanssa numerolla 3, joka sopi minulle helteisenä päivänä paremmin kuin hyvin. Varsinkin kun heti oman startin jälkeen lähdin ajelemaan kohti Klaukkalaa ja ystävieni järjestämiä kesäjuhlia.

Koe sopi mielestäni loistavasti nuorille aloitteleville koirille. Tehtävät kattoivat nome-kokeen osa-alueet, mutta olivat sopivasti helpotetut ja tuomarilla tuntui olevan hyvin silmää koirakkojen työlle (siis sen lyhyen ajan, mitä minä ehdin koetta seurata).  Koe alkoi sillä kun joko ohjaaja vei koiran kanssa tai katseli avustajan viedessä harakan ohjaukseen. Ohjaus oli helppo n 20m (?) suora linja avoimessa maastossa maalla. Tämän jälkeen 180 asteen käännös ja muutama askel eteenpäin toi koirakon rannalle. Tämän jälkeen veteen tuli veneestä ykkösmarkeeraus kaislikon eteen laukauksen kera. Kun lokki oli saatu talteen, otettiin ohjaus ylös, jonka jälkeen siirryttiin hakuruutuun. Haku oli osin kaislikossa/vedessä (2 lokkia) ja osin maalla (pupu, fasaani ja 2 varista?). Haun jälkeen palattiin markkeerauspaikalle, jossa tuli kaksoismarkkeeraus, joista toinen tuli samaan paikkaan, minne heitettiin kokeen aloittanut ykkösmarkkeeraus ja toinen veneen toiselle puolelle avoveteen.

Ja kuinka meillä sitten meni? Papu odotti kauniisti ja rauhallisesti odotusalueella (luksusta, josta Ossin kanssa en koskaan päässyt nauttimaan). Seurasi nätisti koealueelle (ei vaan koskaan Ossin kanssa ollut tällaista!). Seurasi tarkkaavaisesti ja kauniisti, kun veimme yhdessä harakan ohjaukseen, seurasi kohtuullisen kauniisti rantaan (vaati vahvistuskäskyn/ärähdyksen) sekä istui tarkkaavaisena, rauhallisena ja PAIKALLAAN ampumisen ja heiton ajan. Veteen Papu meni aavistuksen kiertäen rannan kautta, mutta lähti empimättä uimaan, ui suoraan lokille ja palautti maalle käteen. Siirryimme siis ohjaukseen.

Tässä seuraaminen taisi olla ihan ok, koska tarkemmin en siitä mitään muista. Ohjaukseen Papu ampaisi kuin tykin suusta edeten luotisuoraan harakalle ja siinä meillä sitten nollautuikin koe. Papu pysähtyi suoraan harakalle, nuuski sitä, kiersi kerran sitä ympäri...ja jätti sen. Yritin vielä lähettää toistamiseen, mutta tässä aloin jo nähdä Pavun kuormittuvan, joten siirryimme hakuruutuun.

Hakuruudussa huono tuuri vei Pavun ensimmäiseksi fasaanille. Vaikka keskiviikkona fasu nousi ongelmitta, niin nyt, vaikka fasu kiinnosti, se jäi maastoon. Tässä Pavun kuormittuminen tuli jo esiin koiven nostamisenakin. Tomari antoi onneksi lähettää uudestaan ja suuntasin Pavun veteen. Kun sieltä löytyi tuttua riistaa (lokki) lähti haku onneksi käyntiin ja seuraavat kaksi varista tulivat vauhdilla käteen. Sitten Papu jälleen ajautui fasun luo, joka kiinnosti kovasti, muttei noussut... :/ Kun vielä yksi varis tuli vauhdilla ruudusta, pääsimme lopettamaan haun onnistuneesti.

Siirtyminen takaisin markkeerauspaikalle ei ollut ihan niin kaunista, sillä haku ehti nostaa Pavun kierroksia ja lisätä rakettinakettiin vauhtia. Heitot ja laukaukset Papu seurasi kuitenkin tarkkaavaisesti. Herra suuntasi noutoluvan saatuaan ensin jälkimmäiselle heitolle (avoveteen), josta vahvistin palautuksen luoksetulopillityksellä Pavun vilkaistua ensin heitettyä (tästä tosin sain ihanan vahvistuksen, että Papu muisti heiton!). Ensimmäisen lokin palauduttua käteen, Papu kääntyi jo itsenäisesti lähetysvalmiuteen, josta se oli helppo päästää toiseen noutoon, joka se tuli muuten ongelmitta, mutta putosi jalkoihini (tosin tässä Papu poseerasi hienosti kameralle, eikä minunkaan keskittymiseni enää kyllä ihan ollut koiran työskentelyssä).

Eli mitäs tästä sanoisin? Pari viikkoa sitten tuli jo todettua, että pitkissä noudoissa Pavun riistan poimiminen ei ole niin spontaania, kuin toivoisin sen olevan. Tässä nuorella koiralla epävarmuutta toi vieras riista. Harakka oli Pavulle täysin uusi tuttavuus ja fasaaniakaan ei nyt ole niin hirvittävän montaa kertaa tavattu (lue: ei tarvita laskutoimitukseen edes kaikkia yhden käden sormia...). Kaikkeen muuhun kokeessa nähtyyn olen tyytyväinen. Runsas pohjatyö alkaa ehkä tuottaa tulosta! Papu oli mielestäni ihanan hiljainen, teki töitä minun kanssani ja keskittymis- ja työskentelykykyäkin tuntui riittävän. Suoraan sanottuna, mietin vielä pari päivää ennen Mölleriä, että kannattaako mennä ylipäätään starttaamaan, kun tiesin että riistan kanssa en ole ehtinyt treenata (ei kyllä hirvittävästi ilmankaan riistaa!). Mutta ihaninta oli nähdä, että koetilanne ei koiran toimintaan vaikuttanut. Vaikka ohjaajaan vaikutti!

Itse en oikeasti ollut edes varma, kuinka pystyn kävelemään viemään ohjausriistaa, kun kädet ja jalat tärisivät niin valtavasti ja sydän oli kivunnut tuohon kaulalle hakkaamaan ja salpaamaan hengitystä! Voi tuska, en millään muistanut, kuinka paljon jännitän kokeissa! Mutta nyt on tullut kokeiltua ja tiedän mitä treenaamme seuraavaksi! Ja treenit on jo vähän aloitettukin, sillä eilen Papu sai erirotuista seuraa flätti Eebenistä ja ohjaajastaam Marista (ja tottahan toki Maijasta ja Diivasta!). Eilen treenasimme dameilla, mutta hyvä treeni silti! :) Tänään Maijan kanssa tehtiin hakuruutu 5 variksella ja Papu toi harmaatakit talteen vauhdilla ja spontaanisti! Ja lähti joka kerta ruutuun kuin tykin suusta, niin kuin kunnon pikku herran kuuluukin! :)

Ja Ossin leikkaushaava alkaa olla kohta parantunut! Onneksi papparainen ei aivan yllä rapsuttamaan siihen lapaluun eteen, sillä ämpärin tai paidan käyttö täällä mökillä olisi vähintäänkin hankalaa. Koirat kun ovat ulkona kutakuinkin kaikki päivät vapaana ja pulahtavat meressä aina kuin mieli tekee...

Voihan PUNKKI! Ja päivä jona Papu tippui laiturilta

Turun saaristossa on punkkeja. Paljon punkkeja. Ja mikä kurjinta, niitä tuntuu löytyvän kaikkialta. Itsestäni olen ottanut viikon sisällä irti kaksi punkkia, viimeksi tänä aamuna. Koirista punkkeja on löytynyt sitäkin enemmän. Juhannuksen aikana poimin pojista ja hoidokeista niin paljon punkkeja, ettei ensimmäisen kymmenen (siis yhteensä kaikista) jaksanut enää laskea. Kaikilla neljällä punkkimyrkyt alkoivat jäädä vanhaksi ja sen kyllä huomasi! Toissapäivänä oli vuorossa Bayvantic-sessiot (tosin vain 2/4, koska sen verran löytyi kotoa ja en ehtinyt apteekkiin. Saakelin ylityöt!). Nyt olen varovaisen optimistinen, koska ihan samaa tahtia ei ole tarvinnut punkkeja turkista poimia. Pavulta tosin otin vielä juuri aivan kivesten takaa yhden irti. Tässä on tullut ihan tavaksi käydä MONTA kertaa päivässä koirien turkki täysin läpi.

Pavun kesäturkki tuntuu sallivan punkkien tarttumisen erinomaisesti ja niinpä niitä onkin siltä löytynyt. Mikä kurjinta Pavulla useampikin punkin puremakohta näyttää inhottavan ärtyneeltä. Siis ohjeenahan on paikallisesti puhdistaa jokainen punkin puremakohta huolellisesti. Tässä on vaan muuttunut itse sen verran rönskiksi noiden punkkien kanssa, että paitsi nappailen niitä sormin irti, niin myös se paikallispuhdistus on jäänyt vähän onnettomalle tilalle. Inhimillistä varmaan, kun pahimmillaan olen ottanut yli kymmenen punkkia päivässä irti  koirista! Ja nämä ovat siis ne, jotka ovat ehtineet käydä kiinni. Turkin päältä kävelemästä nappailen niitä myös aivan yhtenään... :(

Noh, oma vika siis mutta ensin huomasin juhannuksena Ossilla yhden pahasti punottavan punkin puremakohdan. Mielestäni se näytti aivan Erythema Migrans ihottumalta, mutta pieneläinhoitaja päivystävällä eläilääkäriasemalla kertoi, ettei koirilla tunneta EM ihottumaa. Noh, tyydyin sitten paikallispuhdistukseen ja parin päivän hoidolla punottava rengas häipyi. Kun sen jälkeen olen käynyt vielä tarkemmin puremakohtia läpi, niin olen löytänyt Pavulta vasemmasta kainalosta, yhden nisän vierestä, keskeltä rintaa ja oikean eturaajan edestä puremakohdat, jotka ovat nyt tarkemmassa seurannassa... Todella toivon, että Bayvantic nyt tuo edes osittaisen avun, ettei punkin puremia nyt ainakaan tulisi tätä vauhtia lisää!

Niin ja Ossista vielä. Ossi on tällä hetkellä äidin hellässä hoivassa kaupungissa, sillä Ossilta poistettiin eilen rasvapatti vasemmalta lapaluun edestä. Huomasin loppusyksystä pienen liikkuvan patin, jonka suhteen jäimme ell kanssa seurantalinjalle. Koska se kuitenkin kasvoi tässä puolen vuoden aikana, en malttanut olla poistattamatta sitä. Kun eihän sitä koskaan tiedä... Niinpä eilen ell poisti patin, joka paljastui suureksi rasvapatiksi! Juhannuksen ihottumasta johtuen Ossilta otettiin samalla Borrelia-vasta-aineet, jotka onneksi olivat negatiiviset. Borrelian suhteen Ossillahan ei ole mitään muita oireita ollutkaan, mutta tuo ihottuma pelästytti todella... :/

Niin ja sitten loppukevennykseen! Rakas pikku sähläni pyöri keppiä kantavan hoitokoiran ympärillä laiturilla ja hupsista vaan, yksi jalka tippui yli reunan ja perässä meni koko koira! Huomioiden laiturilta veteen oleva yli metrin pudotus, oli Pavun reaktio varsin reipas. Veteen mentiin moiselta korkeudelta perä edellä uppoluksiin, mutta kun kirsu löysi takaisin veden päälle ja kakara sai suuntavaistonsa pelaamaan, ui pikkutollo rantaan. Sitten ravistelut, ensin vähän khuulisti katselua ympärille (kuka näki?) ja sitten kunnon hepulit pitkin nurmikenttää! :D Rakas pikku höpönassu!

Treeniä sisarusten kanssa

Tänään Marja&Roisto ja Maija&Diiva ajelivat kanssamme treenailemaan. Pitkästä aikaa vuorossa oli kimppatreeniä riistalla. Täytimme alkuun neljällä variksella hakuruudun kaislikkoon ja Marja meni lisäksi kahden variksen kanssa heittäjäksi 90-asteen kulmassa ruutuun nähden. Otin ensin alueelle Pavun, jolla otin ensin ylös yhden variksen ruudusta, jonka jälkeen otimme piiitkän (lähemmäs 100m?) ykkösmarkkeerauksen variksella Maijan ampuessa starttarilla vieressämme heiton yhteydessä. Laukaukseen Papu ei tuntunut reagoivan millään tavalla ja lähti omalle tavalleen uskollisena täysii noutoon. Liekö pitkä matka kuitenkin vaikeuttanut paikantamista, sillä Papu paineli väärää puolta Marjan ohi ja kierteli Marjan ympärillä ennen kuin paikansi (onneksi) variksen. Papu nappasi variksen suuhunsa ja lähti palauttamaan, mutta ehti palauttaa vain kymmenisen metriä, kun varis tippui suusta ja Papu tuijotteli vuoroin minua ja vuoroin Marjaa. Uusimme tehtävän, mutta sama toistui. Tämän jälkeen lyhensin selvästi matkaa ja saimme alle onnistumisen, jonka jälkeen pistin Pavun hakuun. Haussa Papu kyseli alkuun kovastikin, mutta minun pysyessä reagoimattomana, alkoi rytmi työskentelyyn taas palata. Parin hausta ylosotetun vaakun jälkeen lähetin Pavun ohjaukseen, jonka Marja oli Pavun hakiessa vienyt samalle linjalle, mitä pitkin markkeeraukset otettiin mutta puoliväliin matkaa. Tässä ei ongelmia ei tullut esiin ja viimeinen vaakku ruudusta tuli nopeasti ylös (se sattui olemaan hakuruudun oikeassa reunassa lähellä, joten kun lähetin Pavun oikeaan reunaan, niin löytäminen oli helppoa...). Tämän jälkeen Papu pääsi lepäämään. Ja lepo tulikin tarpeeseen, sillä kaislikossa tuuli varsin vähän auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta.

Tässä välissä Maija otti Diivalla hakuruudusta yhden variksen ja teki siihen perään lyhyen linjan muistinoutona. Marja otti Roistolla ruudusta sitten vielä kaksi varista ennen kuin hain Pavun takaisin 'kentälle'.

Roistolta jäi ruutuun kaksi varista, jotka otin Pavulla talteen. Ensimmäisellä lähetyksellä Papu pyörähti kerran ympäri, mutta jatkoi matkaa kehotuksetta ja muuten harmaatakit tulivat minulle ilman suurempia ongelmia.

Kun ruutu oli jälleen tyhjä, nappasi Maija neljä varista ja suuntasi samaan heittopaikkaan, mistä Pavulle tuli harjoituksen alussa ykkönen. Nyt toistimme ykköstä Pavun ja Roiston kanssa. Ensimmäisenä lähetyspaikkana toimi Pavun ensimmäisen markkeerauksen matkalla puoliväli. Roisto otti talteen ensimmäisen ykkösen ongelmitta Pavun seuratessa silmä tarkkana veljen noutoa. Tämän jälkeen sama markkeeraus toistettiin Pavulle ja vaakku saatiin talteen ongelmitta. Peruutimme tämän jälkeen n. 10m taaksepäin ja Roisto otti saman markkeerauksen ylös. Heitto jouduttiin kerran toistamaan Roiston karattua ensimmäiseen noutoon (Maija poimi tämän ylös salaman nopeudella... :D ), jonka jälkeen saatiin onnistunut suoritus. Roiston palauttaessa Maija täytti markkeerauspaikan minun peruuttaessa vielä hieman taaksepäin ja otin Pavulla eteen-ohjauksena viimeisen harmaatakin ylös.

Eli mitä tulikaan opittua? Viime kuun puolella, kun pitkästä aikaa aloitimme riistatreenit, totesin tauon olleen Pavulle liian pitkä. Pelkäsin jo spontaaniuden riistalla kadonneen täysin, mutta nyt muutaman treenikerran jälkeen näkyi tänään taas ihanan nopeat ja spontaanit ylösotot. Mutta mitä tapahtui pitkässä markkeerauksessa? Itse mietin, että voisiko kyseessä olla itseluottamuksen puute? Kun niin lähelläni, kuin hakuruudusta riista palautui tänään niinkin mukavasti... Tai sitten minun on vain todettava, ettei Papu omaa niin vahvaa riistaviettiä mitä minä toivoisin. Tai sitten molemmat. Vitsit, murkkuikäisen tollon kanssa treenatessa saa kyllä todella pistää ajatushatun päähän! Mutta onneksi pääsin kuitenkin lopettamaan onnistumiseen... Ja sitten vaan seuraavaa kimppatreeniä odottamaan! Oli miten oli, niin me taidamme taas hetken panostaa enemmän riistan kanssa treenaamiseen...

Kiitos Maija ja Marja treeniseurasta!!! :)

Juhannuksen viettoa ja muita kuulumisia

Paljon on tapahtunut edellisen päivityksen jälkeen. Niin paljon, että blogin päivittäminen on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin...

Suurin muutos on ollut emännän valmistuminen ja muutto kaupungista maalle. Kohta viikon ajan kerrostaloasuminen Helsingin keskustassa on ollut historiaa ja aamuisin pojat ovat päässeet touhuamaan omalle pihalle Länsi-Turunmaalla. Tällä hetkellä suunnitelmana on väliaikainen maiseman vaihdos, mutta katsellaan tilannetta uudestaan sitten vuoden kuluttua... ;)

Jos enemmän koirien kuulumisiin keskitytään, niin (kronologisessa järjestyksessä):

-Papu koki viime kuun puolessa välissä todellisen pitkän aktiiviviikonlopun. Helatorstain pidentämänä viikonloppuna starttasin auton kohti mökkiä jo keskiviikkona. Torstaina treenailimme tolleriporukalla mökillämme (kiitos mahtavasta treeniseurasta Riikka, Mikko, Rea, Maija ja Jenny!) käyttäen hyödyksi koko siunaantuneen vapaapäivän. Perjantaina treenit olivat pienimuotoisemmat, mutta lenkkeilyä oli sitäkin enemmän ja viikonloppu vierähti uusia tuttavuuksia tehden Auran Nuuskujen nome-leirillä. Leirillä Papu pääsi treenaamaan alokasluokkaa varten. Treeniryhmässämme oli pari muutakin punaturkkia ja olikin ilo seurata lahjakkaiden tulevaisuuden lupausten harjoittelua! Papukin selvisi ihmeen hyvin rankasta viikonlopusta sännäten viimeiseenkin noutoon tyypillisellä 'täysii'-asenteellaan. Rakas pikku Papuseni!

-Toukokuun lopussa Ossi juhli 7v synttäreitään, jotka tosin hieman jäivät emännän juhlimisen jalkoihin. Käsittämätöntä, että Ossillekin on ikää karttunut kuin varkain. Mutta kun taaksepäin katselee, niin voin todeta matkan varrelta kertyneen aika määrän muistoja ja kokemuksia. Paljon Ossi on minulle opettanut koiramaailmasta. Mutta vaikkakin mahtava harrastuskaveri, niin eniten Ossi on ollut minun karvainen terapeuttini. Ossin turkki on kuivannut monet kyyneleet, sen pään paino reidellä on pelastanut monta päivää ja pentuhepulit saaneet nauramaan sateisimpanakin päivänä. Rakas ylioppilaslahjani on saanut seurata sivussa opintietäni yliopistomaailmassa ja nyt opintojeni päätyttyä pääsin vihdoin toteuttamaan Ossille tekemäni lupauksen. Minä kun lupasin Ossin ollessa pentu, että joku päivä asumme niin, että meillä on oma piha!

-Mutta ennen muuttoa pojat ehtivät vielä saada naapurustossa riehuneen kennelyskän. Papu köhi juuri sen pari vuorokautta ja sen jälkeen silmissä paloi sama työskentelyhalu kuin aina aikaisemminkin. Ossin virus kellisti pahemmin ja vajaan viikon yskimisen jälkeen raahasin pojat eläinlääkäriin. Ossilla verinäyte herätti epäilyn bakteerinkin osallisuudesta, joten seuraavat kymmenen päivää kuluivatkin antibiootti kuurilla.

Ossilta jäi väliin yskän vuoksi Tollerileiri mutta koska Papu oli siihen mennessä ollut oireeton jo viikon ajan, pääsi pikkukettu eläinlääkärin luvalla leirille turistiksi. Itse olin leirillä kouluttajan ominaisuudessa. Kouluttaminen on kyllä aina opettavaista ja oli hienoa nähdä taas lupaavia tulokkaita, joita odotan näkeväni kokeissakin tulevaisuudessa! Papukin pääsi painamaan Himoksen metsissä muutenkin kuin lenkillä, kun koulutusten päätteeksi tein Pavullekin muutaman harjoituksen. Aina kun täytyy yrittää käyttää hyödyksi vieraat maastot (ja avustajat!).

Leirin jälkeen olikin enää viikko aikaa pakata ja sitten olikin jo muuton aika! Ja nyt totutellaan maalaiselämään... :)

Arvostelut

Tässä nyt puhtaaksikirjoitettuna eilinen.

Uudenmaan ohjus 8.5.2010

Haku: Hyvä haku, mutta merkkailee ja pudottaa yhden damin.

Markkeeraus: Joutuu vähän etsimään kumpiakin markkeerauksia, mutta löytää lopulta itsenäisesti. Pallottelee dameja ohjaajan läheisyydessä, mikä näkyy yhteistyössä.

Ohjaus: Hyvä seuraaminen vapaana, pysyy paikalla, ylösotossa jättää damin ja haahuilee vähän. Hyvä palautus vauhti ja linja.

Yleisvaikutelma: Tyoskentelyhaluinen koira. Voisi työskennellä määrätietoisemmin.

Ja Palveluskoirien näyttely.

Papu: Erittäin hyväntyyppinen uros, joka antaa hieman matalaraajaisen vaikutelman. Voimakas kallo, hieman kevyt kuono-osa, hyvä kaula, hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä rinnan syvyys, pitkä lanneosa, vahva luusto, hyvät käpälät. Hyvä karvapeite, yhdensuuntaiset liikkeet. EH/KÄK1

Ossi: Hieman raskaan vaikutelman antava uros, jolla leveä ja syvä kallo. Vahva kuono-osa, liian kookkaat korvat (omistajan huomio: Ossin dumbon korvista tuomari sanoi ihan mullekin, eikä ihan positiivisessa mielessä. Kuulemma vaikuttavat voimakkaasti ilmeeseen. Ja mun mielestä ne on söpöt! :D ). Vahva kaula, hyvä tilava rintakehä, voimakas luusto. Karva ei parhaimmillaan, hieman hermostunut käytös. (ja tähän taas huomiona, että alkoivat siinä sitten just ampua jossain sivummalla siinä, kun oltiin arvioitavana. Kiva...)

Tänäänkään ei jääty lepäilemään, vaan vedettiin pitkästä aikaa riistatreeni. Ja sanottakoon vaan, että treenattavaa riittää! ;D

Ohjuksena Uudellamaalla...

Tänään on tullut touhuttua tapahtumissa koko viikonlopun edestä. Ilmoitin pojat viime hetken päähänpistona Palveluskoirien näyttelyyn viimeisenä mahdollisena päivänä. Tarkemmin päivämääriä katselematta sain myös päähänpiston ilmoittaa Pavun Uudenmaan Ohjukseen. Ja kas kummaa, kun kutsut tapahtumiin tulivat nousi hetkeksi kymä hiki otsalle: molemmat olivat samana päivänä! Pohdin kumpaan menisin kykenemättä tekemään päätöstä. Papu on kovasti miehistynyt viimeisen puolen vuoden aikana, joten ulkopuolisen mielipide Pavun ulkomuodosta kiinnosti. Toisaalta viime treenit ovat taas menneet kohtalaisen kivasti, joten lisähäiriön harjoittelu Ohjuksen kaltaisessa tapahtumassa oli liian houkutteleva tilaisuus ohitettavaksi. Pitkän pohdinnan jälkeen ajattelin yrittää onneani ja ehtiä molempiin. Tollerikehä oli merkattu alkavaksi klo 11 ja klo 9 alkavassa ohjuksessa olimme aamupäiväryhmässä. Mutta yrittänyttä ei laiteta!

Hieman kahdeksan jälkeen kaarsin Kaiun majalle Keimolaan ja ei muuta kuin ilmottautumaan. Meille oli siunaantunut onnennumeroksi 13 eli aamupäiväryhmän toiseksi viimeinen numero. Ehdin jo melkein luovuttaa siihen, mutta sain ystävällisiä tarjouksia starttinumeron vaihtamiseksi ja vaihdoinkin sitten starttinumerolle 4 Katjan&Samun startatessa meidän numerolla. Kiitos Katja!!! :) Näin ollen meillä oli vielä toivoa päivän ohjelman suhteen...

Ohjus alkoi aamupäväryhmän kahtiajaolla. Toinen puoli aloitti markkeerausrastilla, toinen ohjauksella. Pavun kanssa menimme ensin suorittamaan markkeerausta, joka muodostui kahdesta ykkösmarkkeerauksesta. Odotellessa Papu oli varsin rauhallinen, toisin kuin emäntänsä! Olin vallan ehtinyt unohtaa, kuinka paha olenkaan jännittämään... Suurin epävarmuustekijä Pavun kanssa on edelleen yhteistyö=palautus. Ja siinä ongelmat tulivatkin esiin. Pukkiloikkia, pallottelua ja ensimmäistä kertaa ikinä, koivennosto palautuksessa! Ei kiva... Papu siis seurasi mukavasti lähetyspäikalle (hihnassa), pysyi hienosti tarkkavaisena ja paikallaan heittojen ajan (ilman hihnaa) ja ampaisi lähtöön kuin raketti heti luvan saatuaan. Kokemattomuus markkeerauksissa näkyi siinä, että Papu joutui kummallakin tekemään hieman töitä, ennen kuin sai damin ylös eli paikantamisessa on vielä parantamisen varaa. Ja damin löytämisen jälkeen alkoi kikkailu. Kyllähän Papu palautti, mutta tyylipisteitä ei kyllä tuollaisesta pukittelusta voi antaa...

Seuraavana oli ohjaus, jossa koiraa ensin seurautettiin hieman, jonka jälkeen koira jätettiin istumaan ohjaajan jatkaessa matkaa ja vieden damin koiran nähden merkatulle paikalle. Sitten palattiin lähetyspaikalle koiraa seurauttaen, josta vapaa lähetys linjalle. Seuraaminen oli ihan ok, paikalla istumisessa ei ongelmia, linjalla eteneminen meni vauhdilla ja palautus? Syvältä.  Papu poimi damin, huomaisi ilmeisesti siinä vaiheessa maassa olevan krepin, pudotti damin, tarkisti krepin, puskan krepin takana ja tajusi sitten, että mikä olikaan pelin nimi. *huokaus* Luovutus jälleen kauniisti, minun kirotessa mielessäni.

Ja sitten haku. Tässä vaiheessa jännitys tiivistyi. Kokeen alkaessa tavoitteena oli haun aloittaminen kymmeneltä, mutta aikataulu oli jo tässä vaiheessa venynyt niin, että kun Pavun kanssa pääsimme toisessa parissa suorittamaan hakua, kello oli jo yksitoista. Siinä odotellessa sovimme parinamme olleen labbiksen omistajan kanssa, että nyt ollaan tehokkaita. Ja mehän olimme! Pienemmällä numerolla startannut parimme aloitti, pavun ollessa passissa. Haku näytti tehokkaalta ja dami palautui varsin nopealla vauhdilla. Papu ampaisi myös ruutuun kuin tuli hännän alla ja suoraa takareunalle, josta nousikin dami! Vahvistin palautusta peläten vaihtamista Pavun palauttaessa läpi hakualueen (ja ohi kaikkien vielä noutamattomien damien) ja tämä palautus olikin ihan kohtalainen. Parimme poimi tämän jälkeen nopeasti seuraavan damin ja taas oli meidän vuoromme. Taas Papu sai nopeasti damin ylös, mutta tässä toistui markkeerauksessa näkynyt ongelma: jalannosto kuuselle. PRKLE! Ja siitä kun Papu jatkoi  matkaa se sai hajun toisesta damista ja ehti jo pysähtyä häntä komeasti korkealla tähyilemään sen toisen damin suuntaan. Onneksi tässä sentään kehotus sai Pavun jatkamaan matkaa ja luovutus taas kauniisti käteen. Seuraavaksi parimme nosti ylös läheltä damin ja teki juuri sen minkä Papu meinasi tehdä eli vaihtoi juuri sillä damilla, mihin Papukin meinasi vaihtaa... Papu hakikin sitten vain sen parin tiputtaman damin siitä läheltä ja voi juma, että oli hidas palautus! Ihan tuskainen! Pikkuketun silmissä tuikki halu lähteä leikkimään damilla koko lyhyen palautusmatkan ja ihan muutaman metrin päässä Papu jopa tiputti damin kannon juurelle ja meinasi nostaa jalkaa! Tuli sentään kehotuksella järkiinsä poimien damin mukaansa ja luovuttaen sen taas kauniisti.... Enempää ei olisi kyllä tehnyt mielikään tehdä! Niinpä heitin Pavun autoon ja vaihdoin lajia!

Tässä voin jättää muutaman kiihdytetyn kurvin välistä ja hypätä suoraa siihen, kun säntäsin tollerikehän laidalle Pavun ja Ossin kanssa juuri kun kehässä oli avoimen luokan urokset. Eli me ehdimme! Jotta päivän säätäminen olisi ollut täydellistä kävelin kehään ensin kahden koiran kanssa, koska minulla on kaksi koiraa, jotka molemmat sattuvat olemaan käyttöluokan uroksia! Kehänlaidalta löytyi kuitenkin Ossille esittäjä, KIITOS BARBARA!!!! Papu sai ihan näköisensä arvostelun (EH/KÄK1), Ossi ei tänään taas ollut tuomarin mieleen (H). Käyttöluokassa meillä oli oikein pieni sukukokous Roopen pyörähtäessä kanssamme kehässä. Niinpä käyttöluokan jälkeen pääsin pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia Nikken ja katsomassa oleen Liisan kanssa. Oli kyllä hauska jutella pitkästä aikaa! Ja sydämentykytyksetkin alkoivat helpottaa... ;)

Kirjoittelen vielä arvostelutkin tänne, kunhan löydän ryttääntyneet paperit jostain takin taskuista...

Varokaa heikkoja jäitä!

Eilen tuli sitten kastettua talviturkki. Vietän lomaa koiranhoitajana Kirkkonummella ja eilen tollerikerhon vuosikokouksen jälkeen suuntasin kulkuni koko lauman kanssa metsään. Meikon maastot eivät ole minulle niin kovin tutut, että ehdin jo hieman miettiä olemmeko oikealla suunnalla, kun tuttu lampi sai munut huokaisemaan. Mutta ei pitäisi huokaista ennen kuin tipahtaa, ja tällä kertaa todella tipahti! Yhdeksän vuotias nivelrikkoinen päätti lähteä ajamaan pääosin sulalla lammella lokkia ylös ja tottakai juuri sillä kohtaa, missä lampea reunusti jäälautta. Ja jää kantoi, kunnes petti... Kun Speedy ei siinä ajassa päässyt itse ylös, mikä minulta kesti juosta vajaan parinkymmenen metrin päästä paikalle, en nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin hypätä perään. Onneksi vesi ei ollut kovin syvää (vain vyötärölle) ja pääsin aika pian kiipeämään jään kestävälle osalle. Sitä pitkin sitten konttasin koiran luo ja revin veteraanin niskavilloista jäälle. Hetken jää vain petti koiran alla, kunnes olimme molemmat turvallisesti kantavalla osalla. Sitten ei muuta kuin konttaamaan jään reunalle ja taas hyppy veteen, että pääsin kiipeämään rannalle. Tuli todettua, että vesi pysyy aikasta hyvin kenkien sisällä! Varpaat uivat vedessä, kun ajelin kotiin. Kotona hieroin Speedyn turkin kuivaksi pyyhkeellä, mutta papparainen oli oikeastaan jo heti maalle päästyään vallan normaalin oloinen. Ja ruoka ja uni maittoivat koko laumalle, kun kotiin päästiin! :) Tänään kaksi uskalikkoa uiskenteli jo reippaasti saman lammen sulalla puolella! Näin se kevät tulee...

Muuten tänään onkin ollut hauska päivä, sillä suuntasin Papu ja Ossi mukanani Hyvinkäälle treenaamaan PK-hakua. Ja hauskaa oli, sekä emännällä, että koirilla! Ossi teki vain pienen ilmaisutreenin ja oli siitäkin nii-iin tohkeissaan. Muru! <3 Pavulla maalimies leikki ensin pallon kanssa keskilinjalla (papu hihnassa), jonka jälkeen lähti juoksemaan piiloon. Ja Papu hetken päästä perään ja maalimiehellä palkka (pallo). Ja taas koira keskilinjalle, maalimies heitti pallon seuraavalle, joka juoksi piiloon ja taas Papu perään. Voi että, kuinka voi pienellä punaturkilla olla hauskaa!!! :) Toivottavasti päästään tätä lajia taas joskus kokeilemaan!

Vinokas

Ossi kävi tänään hierojan käsittelyssä. Hierojana toimi Anna Hammarén All Fur Dogzissa. Ja kuten pelkäsinkin, Ossi oli aivan jumissa. Koko koira oli täysin vino. Raukka... :(

Ossi oli kauniisti käsiteltävänä, vaikka välillä ilmeestä selvästi näki, että liikuttiin aroilla alueilla. Tunnin käsittelyn jälkeen häntä heilui jo ihan eri tavalla ja näytti kuin Ossin olisi kokonaisuudessaan helpompi olla. Seuraava aika ollan nyt varaamassa jo parin viikon päähän, jonka jälkeen käyntejä päästään varmaan harventamaan. Siksi aikaa suurempi revittely on pannassa ja pyrinkin kovasti lenkittämään koirat nyt erikseen. Pavulla kun taas menohalut näkyvät palavassa katseessa. Vaikka Papu on hienon rauhallinen kotioloissa, sen katseessa on sellaista tekemisen paloa, että! Sellaista, mikä saa minutkin ottamaan vähän nameja ja pallon lenkille tai suuntaamaan auton keulan kohti metsää... ;)

Käyttäytymistä harjoittelemassa

Tänään alkoi Pavun käyttäytymiskurssi. Eli siis niin kuin jo aikaisemmin taisin kirjoitella, olen asettanut seuraavaksi tavoitteeksi BH-kokeen. Samalla tuleekin treenattua muutamaa suurinta ongelmaamme eli seuraamista ja paikallamakuuta.

Ossin kanssa kävin BH-kokeessa -06, enkä ollut edes tajunnut, että siitä on niin kauan, ennen kuin rupesin jälleen miettimään, että mites se kaavio taas menikään. Kävin kyllä -08 kokeessa ohjaamassa Ossin nyt jo edesmenneen parhaan kaverin Paavon, mutta silti askelkaaviossa oli kerrattavaa. Koska toisin kuin toko-kokeessa, liikkeet suoritetaan putkeen tietyssä järjestyksessä. Käyttäytymiskoe koostuu tottelevaisuus- ja kaupunkiosioista. Tottelevaisuusosio koostuu sekä irti, että hihnassa seuraamisesta, paikalla makuusta, liikkeestä istumisesta, liikkeestä maahanmenosta ja luoksetulosta.

Lukuunottamatta ennen pääsiäistä loppunutta toko-kurssia, olemme tokoilleet luvattoman vähän. Niinpä käyttäytymiskokeen pitkät seuraamiset ja pitkä paikalla makuu aiheuttavat jo ajatuksena tuskastumista. Seuraamisessa suurin ongelma on ponnettomuus ja Pavun auttamaton seilaaminen ja poikittaminen. Siksi olemmekin tehneet vain varsin lyhyitä seuraamispätkiä. Olen palkannut Papua pääasiassa oikella kädellä ja nyt  Anita neuvoi kuitenkin vaihtamaan palkan vasempaan taskuun ja kas kumma, kun alkoi seuraaminen parantua! Pavulla on mielestäni mukavasti taistelutahtoa ja saalisviettiä, joten pallo toimii erinomaisena palkkana. Myös paikalla makuu oli yllättävän hyvä, vaikka ensimmäisellä kerralla Papu nousi istumaan. Kun sitten kävin käskemässä Pavun takaisin maahan, niin kakarahan pysyi sitten siellä. Täytyy kyllä sanoa, että Papu on minulle juuri sopiva paketti taistelutahtoa, työintoa ja pehmeyttä!

Hioimme lisäksi luoksetuloa eteen. Tokossa olen opettanut Pavulle luoksetulon sivulle, mutta PK-puolella suositaan eteen tulemista, joten minulla on erikäsky eteen tulemiselle. Myös maahan menon nopeutta ehdimme hioa. Varsin aktiivista harrastamista siis taas ja pari tuntia meni kuin siivillä! Lienee turha sanoa, että jaloissa nukkuu yksi ERITTÄIN väsynyt pieni koira... ;) Papu kun oli jo valmiiksi väsynyt aktiivilomastamme. Onneksi molemmat koirat menevät äidille hoitoon viikonlopuksi, kun minä lähden hemmottelemaan itseäni kylpyläviikonlopulle Tallinnaan.

Ossin kohdalta ei sitten olekaan niin hyviä uutisia. Talven aikana olen jo syöttänyt Ossille useamman kipulääkekuurin, kun hanget ja kylmyys eivät ihan ole nivelrikkoiselle ideaali ympäristö. Tänään totesin taas Ossin olevan 'vinossa'. Inhottavinta on se, että aikaisemmin automatkustamista rakastanut koira empii takaluukkuun hyppäämistä ja mikä inhottavinta, Ossi on mielestäni alkanut stressata vieraita koiria kaupungilla. Se ei tunnu tavalliselta Ossilta... Muutokset ovat hiipineet arkeen vähitellen ja niitä piilottelee monet hyvät päivät. Silti ajatus Ossin mahdollisista kivuista on kytenyt taustalla jo syksystä. Heräsin ajattelemaan Ossin mahdollisesta kipuilusta kiitos Anninan. Kuinka sitä voikaan olla oman koiran kohdalla niin sokea? Ja nyt alkaa kohta kotikonstit olla käytettynä. BoT-loimesta on mielestäni ollut apua tai ainakin Ossi tuntuu pitävän siitä kovasti. Ravintolisät Ossilla on ollut käytössä jo pidemmän aikaa, syksyllä vaihdoin erikoisruuasta erillisiin ravintolisiin eläinlääkärin suosituksesta. Maanantaina menemme hierojalle ja sen jälkeen täytyy varmaan mennä juttelemaan eläinlääkärimme kanssa. Nyt aloitin Ossille taas kipulääkekuurin. Todennäköisesti pääsiäisen raskaat hanget ja mökkeily ovat tällä kertaa aiheuttamassa jumeja... Ja kun toi otus on vielä niin perkeleen kiltti, ettei se näytä kipua oikein millään! Mutta venyttämällä oikean takajalan liikeradan vajauksen näkee selvästi... :(

Pupusia, Papusia

Tämä päivä on ollut täynnä toinen toistaan suloisempia papusia. Saimme nimittäin treeniseuraksemme Marjan&Roiston, Maijan&Diivan ja Sarin&Ruutin. Kartoitettuamme treenimaastot (naapurin pelto toimi treenimaastona, tämä paikka oli Papullekin uusi), minä ja Marja palasimme autoille hakemaan damit ja Ossi pääsi odottamaan autoon. Ossin saaminen autoon olikin hieman haastavampaa, sillä en saanut Ossia kutsuttua pois pellolta. Ossi jäi jälkeen jo kun kävelimme alussa naapurin pellolle ja oli niin uppoutunut hiirien ja myyrien pyydystämiseen, että koko koira oli kuin transsissa. Kiroilut, maanittelut tai houkuttelu ei mikään toiminut. Niinpä päädyin pyydystämään Ossin hihnaan ojasta, jossa herra oli teki hyökkäyksiä ojan pohjalle naama kurassa, eikä reagoinut edes siihen, kun seisoin vieressä.

Kun Ossi oli turvallisesti autossa, kävelimme Marjan kanssa hieman eri reittiä tämän päivän treenipellolle. matkan varrella jätin kolme damia vieresen pellon saarekkeeseen (jota muuten olen katsellut 'sillä silmällä' jo viime syksystä... ;D ). Jätin yhden markkeeraus damin selvästi näkyviin ja kaksi punaista damia piilotin viereisten katajien juureen. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa kiertäen peltojen välisen ojan (jossa muuten oli ihan kunnioitettavasti vettä ja virtausta vuodenaikaan sopien...).

Pellolla aloitimme nometottiksella. Alkuun kaikki ottivat mukaansa yhden damin, jonka jälkeen aloitimme perusasioilla: ensin luoksetulo sisarusten muodostaman rivin edestä, sitten perusnouto samaisen rivin editse, jonka jälkeen rivin läpi pujottelu damia kantaen. Sarin pitikin seuraavaksi pitää pieni tauko pienen Rasmuksen vaatiessa välipalaa. Tässä välissä toteutimme kolmen sisaruksen (Papu, Roisto, Diiva) kanssa harjoituksen, jossa jokainen pääsi vuorollaan noutamaan damia kahden sisarkuksensa välistä. Eli meillä Marja ja Maija seisoivat vierekkäin, Marja heitti damin viistosti taakseen ja lhetin Pavun noutoon (noutolinja kulki siis Marjan ja Maijan välistä. Tämä harjoitus sujui kertakaikkisen hienosti!

Sauraavaksi otinkin Pavulla ylös ohjauksella damin saarekkeesta. Ensimmäisessä lähetyksessä linja olisi kulkenut viistosti ojan yli, joka selvästi oli vielä liian vaativa, sillä Papu rikkoi linjan, alkaessa etsimään sopivaa kohtaa ojan ylitykselle. Niinpä otin Pavun takaisin ja korjasin lähetyspaikkaa hieman lähemmäs ojaa ja niin, että linja kulki suoraa ojan yli. Silti jouduin vielä kerran kutsumaan Pavun takaisin, ennen kuin sain Pavun lähtemään ojan ylitykseen suoralla linjalla. Vahvistin linjaa eteenkäskyllä vielä Pavun kiivetessä vastarannalle, mutta jo siinä Pavulla oli jo tuttu vahva eteneminen nähtävissä ja markkeerausdami tuli kauniisti ylös (ei vaihtamisen yritystäkään nähtävissä, jes!). Koska tehtävä oli vaatinut useamman lähetyksen, toistin lähetyksen samantien pidentäen kuitenkin matkaa hieman peruuttamalla pellolla taaksepäin. Nyt, kun oja oli 'korkattu', ei Papu enää arponut sopivaa paikkaa ylitykselle, vaan eteni juuri toivotusti. :) Jälleen vahvistin linjaa eteen-käskyllä rantautumisvaiheessa. Lisäksi vahvistin molemmilla kerroilla palautusta, ennaltaehkäisten kiertämisongelmaa (joka on Ossin kanssa tullut tutuksi). Tämän jälkeen aloimme rakentaa muille papusille linja-harjoitusta.

Tarkoituksena oli tehdä ensin helppo peruslinja motivoituna ja tämän jälkeen lisätä tutulle motivoidulle linjalle häiriötä. Tällä kertaa häiriöksi oli suunniteltu häiriöheitto, joka oli tarkoitus heittää ennen linjalle lähetystä. Roiston ja Ruutin kanssa päädyimme muuttamaan harjoitusta, mutta Diiva suoritti harjoituksen suunnitellusti.

Treenin jälkeen sisarukset pääsivät leikkimään ja ojat olivat kaikkien neljän mielestä tosi mielenkiintoisia! :) Pienen leikkiehetken jälkeen jatkoimme mökille lounaalle. Kun suurin nälkä oli tyydytetty, oli aika kaivaa kamerat esiin! Tässä hieman saldoa:

Ruuti 1v 5kk

Ruuti 1v 5kk

Diiva 1v 5kk

Diiva

Pienen Diiva kaihoisa katse

Vähän vähemmän pieni Roisto... ;D

Papu 1v 5kk (ja namin intensiivinen tuijotus...)

Ossi 6v

Diiva, Papu, Ossi ja Roisto

Laitan tähän vielä vähän muuta kuvasaldoa tältä aktiiviselta minilomaltani:

Ossin ja Pavun tanssia pellolla :)

Ossi ja pellon ihmeet

Diiva suuri hepuli <3

Rakas pieni Papuni

Rakkaat punakuononi

Suklaasilmä

Tämän kuvan otin jo perjantaina, mutta sama näky on tälläkin hetkellä vieressäni...

Ja loppuun muutama luontokuva eli kevään ensimmäiset sinivuokot:

Hei, me treenataan!

Eli kuten otsikko sanoo, me treenataan! Ajattelin koota tänne, mitä kaikkea on tullut tehtyä viimeisten päivien aikana, kun tänään tajusin, etten enää kohta muista, mitä olenkaan treenannut... Eli tässä takautuvasti treenipäiväkirjaa:

To 8.4.

Meillä oli taas Anninan nome-kurssin treenit, teemana haku. Mä oikeesti jännitin aikalailla, kun kuulin, että treenataan hakua. Vaikka edellisellä kerralla treenatessa ohjaaja sai ahaa-elämyksen, niin silti palautukset olivat ja ovat edelleen haaste. Ja kun koira on vauhdikas ja hakuintoinen, niin toimimaton palautus on yhtä kuin katastrofi. Ennen meidän vuoroamme, teimme Marjan kanssa koirinemme hieman hallittavuutta ja nometottista. Papu oli todella nätisti kuulolla ja palautukset tulivat häiriöstä huolimatta empimättä ja suoraan käteen. No, ei sitten muuta kuin ruutuun. Ensin katselimme passiviteettia katsellen Roiston hakua. Kun Roisto oli tyhkentänyt ruutuaan riittävästi, edessä oli 180 asteen käännös, joka ohjasi meidät kohti omaa hakuruutuamme (eli harjoituksessa kaksi koiraa ja kaksi hakuruutua, ruudut toisiaan vastakkain). Ja ei muuta kuin hommin. Papu teki töitä käskettyä ja mielestäni dameja tuli käteen ihan kohtuullista tahtia, vaikka välillä nuori koira eksyi hieman alueen sivuun. Pienillä avuilla Papu oli ohjattavissa kuitenkin alueelle. Lopetimme haun viiteen (?) damiin, jonka jälkeen palautteeseen: lähetykset ja palautukset vaativat vielä työtä. Ei voi muuta kuin huokaista syvään ja jatkaa työtä - itsensä kanssa! Mun lähetykset on työintoiselle koiralle (joka ei tarvitse ylimääräistä innostamista!) liian nostattavat. Palautukset taas sujuivat paljon paremmin, kuin mitä olin odottanut. Ensimmäisellä vahvistin palautusta luoksetulokutsulla ja muutamassa palautuksessa vahvistin kehuilla, muutaman olin jo jopa hiljaa! Eli työ näyttäisi tuottavan tulosta, mutta me jatkamme vahvan perustan rakentamista.

pe 9.4.

Ajoin torstai-iltana suoraan treeneistä mökille eli perjantai aamuun herättiin Paraisilla. Maija tuli lenkkiseuraksemme ja pojat pääsivät juoksemaan suloisen Diivan kanssa. Lenkin jälkeen tein Pavulla muutaman noudon, mutta rehellisesti sanoen en lainkaan muista mitä teimme. Sen muistan, että olin kyllä tyytyväinen Pavun työhön. Eikö se ole tärkeintä? (muistatko Maija yhtään mitä me tehtiin?!?)

la 10.4.

Tämä viikonloppu oli jo ajoissa varattu työporukan mökkiviikonlopuksi ja siihen liittyen pieni etujoukko vieraita saapui mökillemme perjantaina loppujen tullessa lauantaina. Ennen suurimman osan saapumista kävin poikien kanssa pienellä metsälenkillä, jonka päätteeksi tein Pavulla taas muutaman noudon. Tämän treenin peräti muistan! ;D Vein ensin Pavun kanssa pellon reunassa olevan koivun juurelle kolme damia, jotka piilotin heinikkoon. Tämän jälkeen vain Pavun nähden yhden damin pellon toiseen laitaan suuren tammen taa. Tämn jälkeen seurautin Pavun pellolle lähetyspaikkaan, josta oli koivulle ehkä vajaa 100m ja tammelle reilu 50m. Ensin otin yhden damin ylös koivulta eteenlähetyksenä. Tämän jälkeen lähetin Pavun taas koivulle päin, mutta noin puolessa välissä pysäytin Pavun pillillä (ensimmäistä kertaa eteenlähetyksestä!). Pysäytys vaati suullisen vahvistuksen, mutta tällä Papu pysähtyi vauhdikkaasti. Istumisesta päästin Pavun palkaksi noutamaan damin tammelta, jonne Papu suuntasi vauhdikkaalla kiitolaukalla. :) Tämän jälkeen otin vielä yhden lähetyksen koivulle linjaa vahvistaen, ennen kuin suuntasimme hauskanpitoon mökille.

su 11.4.

Vieraat lähtivät puoleltapäivin, jonka jälkeen suuntasin taas metsään. Tällä kertaa aloitin treenillä, hieman eri paikassa kuin edellisillä kerroilla. Jätin alkuun pojat autoon ja kävin täyttämässä seitsemän damin hakuruudun pellon reunaan ylöspäin viettävään rinteeseen. Tämän jälkeen hain Pavun. Papua mukana seurauttaen kävin ensin viemässä yhden damin muistiin sähkötolpalle, jonka jälkeen jatkoimme matkaa pellolle. Pellolta lähettelin Papua sitten hakuun. Palautukset olivat tällä kertaa niin kauniita, että olisin toivonut, että mukana olisi ollut todistajia! Yritän kovasti pitää jalat maassa ja muistaa, ettei mikään ole koiran koulutuksessa varmempaa kuin epävarmuus ja että tämä onnellinen tilanne sattoi oll avin sattumaa, mutta silti olen kyllä pikkukettuun tuhottoman tyytyväinen! On se hyvä, että välillä on vaikeeta, niin pääsee kokemaan sen seitsemännen taivaan, kun koira kerrankin tekee hienosti! ;D Kun Papu oli hakenut ruudusta neljä, otin eteenlähetyksellä ylös damin sähkötolpalta. Siinäkin oli kuitenkin pieni jippo, nimittäin ennen sähkötolppaa oli oja. Tulviva oja! Papu eteni pellolla vauhdikkaasti ja vain hieman hidastaen eteni veteen ja ui toiselle reunalle, josta ylösnousun jälkeen pienen hapuilun kautta takaisin linjalle ja dami suuhun. Palauttaessa vesi olikin jännempi ja vahvistin palautusta kehuilla ja kehotuksella, sekä etenin vahvistamaan palautusta lähemmäs ojaa, jolloin Papu pienen edestakaisin juoksun jälkeenuskaltautui palauttamaan suoraa ojan läpi. Palautuksesta palkattuani, otin Pavun sivulle ja heitin damin ojan ojan toiselle puolelle. Tämän jälkeen kävimme ottamassa ruudusta vielä yhden damin ylös, ennen kuin lähetin Pavun uudestaan ojaa ylittämään. Tällä kertaa eteneminen sekä sinne, että takaisin oli Pavulle tyypilliseen tapaan vauhdikasta, johon olikin hyvä lopettaa. Niin ja sivuhuomautuksena voisin vielä lisätä, että tajusin vasta treenin jälkeen, ettei Papu edes yrittänyt tiputtaa damia ojasta noustessaan ja ravisteli vasta, kun dami oli jo turvallisesti minulla. Aivan toisin, kuin enonsa, jonka kanssa tätä harjoiteltiin aikalailla! Niin ja Ossista puheen ollen. Tarkat varmaan huomasivat, että vein ruutuun seitsemän damia ja Papu haki sieltä vain viisi. Tämä tarjosi mahtavan tilaisuuden päästää iso peto hommiin! Eli Ossi pääsi painelemaan pitkin hakuruutua ja tekikin ihanan innolla töitä tuoden viimeiset kaksi damia turvaan... :)

Treenin jälkeen kävin lenkillä ja heiluin oksasaksien kanssa risukossa. Vielä ennen iltaruualle suuntaamista vahvistin Pavulle motivoidusti linjaa pellolla.

ma 12.4.

Tänään minitreenisessio oli taas vuorossa ennen oksasaksiin tarttumista. Vein Pavun seuratessa mukana viiteen muistipaikkaan damit. Ensimmäiseen paikkaan jätin kolme damia, muihin vain yhdet. Muistipaikat sijaitsivat ympäri peltoa ja pellonreunaa ja oikeastaan kaikkia olen käyttänyt ainakin kerran treeneissä muistipaikkana. Näin montaa muistipaikkaa en kuitenkaan ole koskaan yksissä treeneissä käyttänyt.

Ajattelin aloittaa ottamalla damin ensimmäisenä täytetystä muistipaikasta. Kulma ensimmäisen ja toisen muistipaikan välillä oli kuitenkin sen verran pieni, että totesin jo lähettessä, että Pavulla oli vahvempi muistikuva toisesta muistipaikasta. Siksi päätinkin pysäyttää Pavun ensimmäisestä lähetyksestä ja annoinkin Pavun noutaa damin kolmannesta muistipaikasta treenaten vasemmalle kääntämistä. Toisella lähetyksellä Papu oli jo paremmin kuulolla ja sainkin tarkalla lähetyksellä (Anninalle tiedoksi: tämä oli oikeesti rauhallinen lähetys, eikä Papu edes karannut!!! :D )Pavun etenemään haluamalleni damille. Seuraavaksi käännyin ympäri ja otin damin eteenlähetyksellä ylös järjestyksessä neljännestä muistipaikasta. Tämän jälkeen vaihdoin lähetyspaikkaa ja otin pitkällä eteenlähetyksellä ylös damin toisesta muistipaikasta. Sitten olikin vuorossa suuntatreeni eli lähetin Pavun uudestaan kohti toista muistipaikkaa, mutta pysäytin taas puolessa välissä ja käänsin Pavun oikeaan eli tällä kertaa kohti viidettä muistipaikkaa. Tämän jälkeen palasin ensimmäiseen lähetyspaikkaan ja lähetin Pavun kohti ensimmäistä muistipaikkaa. Nyt toinen muistipaikka kummitteli liikaa mielessä ja lähetyskään ei tainnut enää olla riittävän huolellinen sillä Papu kaarsi kohti toista muistipaikkaa, joten onnistumista hakien pyysin Pavun takaisin ja helpotin matkaa lyhentäen tehtävää, jolla sain kuin sainkin onnistumisen, johon oli hyvä lopettaa.

Tämän jälkeen edessä oli vielä ihana lenkki siskojen kanssa ja huomenna jälleen jatketaan neljän pavun voimin treenaamista!

Pääsiäinen

Vietimme pääsiäisen perheen kanssa pohjoisessa, mökillä Kuusamossa. Mökillä ei ole nettiä eli ajattelin näin jälkikäteen koota tänne pienen kuvakollaasin lomastamme.

Hangen sankarit

Ja koska kyseessä on valokuva, eikä video, ei tätä näe Pavun hurmaavaa möyryämistä lumessa. Mutta kehotan kuvittelemaan, kuinka pieni sankari ryömii hangessa työntäen kuonoa edellään lumihankeen, hyökkää sitten yhtäkkiä kinoksen kimppuun neljän tassun tyrmäystaktiikalla ja aloittaa raivoikkaan kaivamisen kohti Kiinaa:

Häh, mitä tuijotat? (huomaa kuinka syvälle on tässä jo päästy!)

Viisas. Ei vielä vanha, eihän?

Profiili vuoden ja neljän kuukauden kypsässä iässä.

Mäenlaskun aika!

Liukurinkantaja

Pienellä päiväkävelyllä

Metsätöissä

Yhteistyössä on voimaa!

Lauantaina kävimme katsastamassa paikalliset pilkkikilpailut

Auringosta nauttimassa

Lounasmakkaralle olisi ollut ottajia!

Joten onneksi...

...pojat saivat kantiinista oman hieman turhan tumman rusketuksen keränneen makkaran, NAM!!

Kaiken kaikkeaan pääsiäinen oli oikein onnistunut ja rauhallinen. Eikä treenattu! Ajattelin edelistä juttua kirjoittaessani, että treenamattomuus olisi ollut hyvä aprillipila, mutta kun damit unohtuivat lähdön tuoksinnassa matkasta, tuli pääsiäisestä oikeasti loma. Ja se taisi kyllä tehdä ihan hyvää...

Aprillia!

Ensin kiitos kaikille lohduttaneille ja mukana eläneille! Kauhukakaran emäntä kiittää tuesta ja jatkaa harjoittelua! :D

Itseasiassa sunnuntaina näkyi ehkä valoa tunnelin päässä. Olin kouluttamassa UMN:n nome-päivällä yhdessä Jennyn kanssa ja koulutuksen jälkeen tein pari ohjausta Pavulle. Ongelmamme palautuksissa tuli taas esiin. Mitään häiriötä emme linjalle voi vielä tuoda. Ei niin, että se häiritsisi linjalla etenemistä vaan palautus kärsii pienestäkin häiriöstä. Siinä onkin siis seuraava asia, joka tulee mukaan keittiötreeniin: häiriö palautukseen. Eli ajattelin alkuun tuoda häiriödamin viereeni/taakseni ja sitten vähitellen siirtää sitä lähemmäs palautuslinjaa.

Mutta tämä ei ollut vielä se suurin ahaa elämys sunnuntaina. Se toinen tuli piiitkällä käytännössä erittäin vähän motivoidulla linjalla, joka kulki lumikengillä tehtyä uraa pitkin. Aava hanki uran kummallakin puolella oli ja on lumessa loikkimista rakastavalle tollolleni VALTAVA häiriö. Ei se vaikuta taaskaan linjalla etenemiseen, vaan siihen palauttamiseen. Kun hangessa pukkiloikkien tekeminen on vaan niin hlvtin paljon hauskempaa, kuin mun luo tuleminen. Mutta Jenny antoi ehkä mun ongelmaani täydellisen vastauksen. Täytyy vähän kokeilla, ennen kuin uskaltaudun kertomaan siitä tänne, koska se on niin yksinkertainen, että mua kertakaikkisesti nolottaa, etten ole itse sitä keksinyt. Vaikka se taitaa olla just se vastaus, mitä Annina on yrittnyt takoa mun kovaan kallooni viimeiset puoli vuotta... Mutta aina ei vaan voi tajuta, eihän?!?

Nyt on edessä kuitenkin pienoinen loma. Suuntaamme perheen kanssa kohti Kuusamoa pääsiäiseksi. Pojat ovat jo ohittaneet Mikkelin aikaa sitten äidin ja pikkusiskon kyydissä ja seuraavaksi minä hyppään autoon isän kanssa ja lähdemme perään. Tiedossa on vähän laskettelua, vähän hiihtämistä ja paljon suklaata! Koirankoulutuksen opettelua jatketaan aikaisintaan ensi viikolla!

HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ!!!!

Märkää!!!

Eilen pojat pääsivät pitkästä aikaan metsään. Ensin Papu pääsi hieman treenaamaan linjaa (markkeeraukset eivät oikein pysy hangella ja lumi tekee haun treenaamisesta hieman haastavaa). Tässä muutama ajatus:

1. Lähetys: syvältä. Papu lähtee pienestäkin käsimerkistä ja mä en osaa vaatia siltä mitään enempää. Se on tällä hetkellä jossain paukkunoudon ja hätäisen välimaastossa. Vaikka mä en edes tiennyt, että ohjauksesta voi saada paukkunoudon. Hmph.

2. Eteneminen linjalla: lujaa. Lujaa ja varmaa oikeestaan. Tästä mä tykkään. Pitkäkin matka menee aika varman näköisesti. Toki teen motivoituna, mutta motivaatioksi riittää esimerkiksi se, että joku muu noutaa samasta paikasta ensin. Ja vaikka välissä tekisi muuta, niin silti eteneminen on varmaa. Jes!

3. Paikantaminen: hyvin löytyy dami vähän piilostakin linjan päässä. Tosin kunnolla piilotettuja ei ole vielä haetettu, mutta lähihäku on kuitenkin vielä vasta treenausasteella.

4. Ottaminen: kivojahan ne damit on! Tosin muisiin itselle: ei vielä montaa samaan muistipaikkaan. Vaihtaminen on varmaa!

5. Palautus: ongelma. Iso ongelma. Vaati helkkaristi vahvistusta ja silti pukkiloikat ja kaartaminen on tavallinen näky. *piip*, *piip*, *piip*

6. Luovutus: hyvä. En tosin ole ihan varma haluanko palautuksen sivulle vai eteen, että avitan vartalolla jomman kumman paikan. Mutta pitäminen ja luovuttaminen on kyllä mun mielestä aika kivalla tasolla.

Mutta mulla on siis kaksi suurta ongelmaa: lähetys ja palautus. Katsotaan, mitä keksin näiden haasteden ratkaisemiseksi!

Muuten kokeilin muutaman taakselähetyksen ja nekin meni ihan mukavasti (paitsi palautus, joka vaatii joka harjoituksessa vahvistamista). Hitsit, kuinka sitä voikin niin toistaa samoja virheitä molempien koirien kohdalla? Ossin kanssa toi palautus oli yksi meidän suurimmista ongelmista ja vaati tosi pitkään vahvistamista. Ja nyt taas! Saakeli, kun oman käytöksen muuttaminen on vaikeeta! Kun palautus on mun mielestä oikein klassisia ongelmia koulutuksessa. Yhteistyössä. Mutta yhteistyö onkin se haastavin juttu...

Lenkki treenien jälkeen teki kyllä terää sekä koirille, että emännälle! Ossikin paineli hepulijuoksua polulla. Polulla siksi, että poikkeaminen polulta johti punaturkin uppoamiseen märkään lumeen. Sekin tuli kyllä nähtyä muutamaan otteeseen. Illalla kotona nukkui taas kaksi onnellista ja väsynyttä pikkukettua.

Tänään ei sitten olekaan tapahtunut kummempaa kuin että pojat saivat uudet hihnat ja kaulapannat ja Papu vielä hienon takin. Naapuri oli ostanut toiselle koiristaan kokoa liian pienen takin ja se oli Pavulle juuri passeli! Eli nyt Papu saa odotella treeneissä autossa hienossa vihreässä Hurtan fleecetakissa! Samainen naapuri oli myös ostanut molemmille koirilleen Hurtan vihreät hihnat ja kaulapannat, mutta päätynyt ostamaan uudet (punaisen ja sinisen) jotta narttu ja uros saivat eri väriset. Toinen hihnoista oli vielä sellaisellaa veto-osuudella varustettu eli kuin tehty vauhdikasliikkeiselle Pavulle!

Nyt mulla onkin sitten haasteena hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä koiratavarasta, jota tosiaan on kertynyt viimeisen seitsemän vuoden aikana... Taitaa Hesyn kirppis saada suuren osan, mutta osaa voisi varmaan kaupata jossain huutonetissä tms. Koska mä olen nyt kuitenkin todennut pitkällisen harkinnan jälkeen, että kahden koiran omistaja ei välttämättä tarvitse kymmentä noutajatalutinta, neljää ketjukaulapantaa ja viittä nahkakaulapantaa, seitsemää kangashihnaa, neljää nahkahihnaa jne. Ei, vaikka nihin on luettu mukaan ne äidin omat hihnat mun koirille...

Viikonloppu vailla Ossia

Äiti ajoi viikonloppuna maalle ja tarjoutui ottamaan Ossin mukaansa. Vaarini kyselee aina Ossin perään ja muutenkin Ossi nauttii olostaan mökillä, missä se eleli pikkupentuna ensimmäiset viikkonsa meidän kanssa. En voinut olla tarttumatta mahdollisuuteen päästä kokeilemaan viikonloppua ihan kahdestaan Pavun kanssa. Tämä nyt sinänsä ei ollut ensimmäinen laatuaan, mutta tällainen laatuaika on sen verran harvinaista herkkua, että tilaisuus oli ehdottomasti hyödynnettävä.

Pojilla tosiaan on ollut hieman tylsempää, työn varastaessa valtaosan valveillaolosta arkipäivinä, joten hieman erilainen viikonloppu oli mukava piristys. Ossi lähti lauantaina äidin mukana, jolloin minä suuntasin ensin Pavun kanssa metsälenkille. Ajelimme Catin vieraiksi ja Papu sai lenkkiseurakseen aina yhtä iloisen Rastin. Pojat painelivat metsän tuoksujen perässä ja Papu ainakin näytti ihan kuin se ei olisi ikinä päässyt metsässä niin juoksemaan. Voi niitä ihania hajuja! ;)

Lauantai-illan Papu piti seuraa isälleni, minun juhliessa kurssikaverini valmistumista. Äidille olen velkaa yhden pienen (Pentikin) pehmonallen, kun isä ei ollut sulkenut työhuoneen ovea, mutta muuten ilta oli ilmeisesti kulunut varsin rauhallisesti. Tänään nukuimme Pavun kanssa pitkään (oi ihania sunnuntaiaamuja!). Vaikka pennut ovat maailman suloisimpia, niin kyllä rauhalliset aamut pidätyskykyisen punaturkin kanssa ovat tällaiselle aamu-uniselle täyttä kultaa! Papu kainalossa löhöilin rauhassa ennen kuin kampesin itseni ylös ja ulos ja kutsuin unisen karvaturrin mukaani... ;)

Lounaan jälkeen alkoikin tämän päivän suurin seikkailu eli matka kohti Kirkkonummea. Koska isä ajeli tänään mökille, jäin ilman autoa. Niinpä matkani tmi Redadictin nome-kurssille kulki VR:n avulla. Hieman kahden jälkeen tarkistin, että taskuissa oli namit ja kaulassa roikkui pilli ja astuin ulos ovesta Papu mukanani. Ensin ratikalla rautatieasemalle ja sitten junaan! Papu on kyllä ihanan rauhallinen matkakumppani, vaikka Pasilasta mukaan hypännyt utelias villakoira sai Pavun kurottelemaan kuonoaan. Kiltisti se kuitenkin malttoi makailla paikallaan pienellä huomautuksella. Asemalta seikkailin saamieni ohjeiden mukaan kyläilemään hetkeksi Redadictin linnakkeeseen, jonka jälkeen edessä oli ämpärillinen oppia.

Junassa ehdin jo maalailla mielikuvia kaameasta kakarasta ja tottelemattomasta teinistä, mutta Papu yllätti minut positiivisesti sikailemalla vain murto-osan siitä mihin olin varautunut. Kaikenkaikkiaan olen kyllä tyytyväinen siihen, kuinka kakaran pää kesti vieraan paikan, vieraat koirakot ja näistä koostuvan häiriön. Ilmeisesti jotain pohjaa on kuitenkin rakentunut tässä vähitellen! Treenit olivat ainakin meille oikein sopivia sekä aiheeltaan, että tasoltaan. Nyt odotetaan malttamattomasti seuraavaa kertaa! :)

Nyt Ossikin on jo palannut ilmeisen mukavalta mökkireissulta ja lattialla makaa kaksi onnellisesti sikeitä vetävää punaturkkia. Suloiset perkeleeni... <3